VR lisää joulukuussa vuoroja Seinäjoelle ja Vaasaan

toimitus

VR lisää joulukuussa kaukoliikenteen junavuoroja Etelä-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle.

Seinäjoelle on luvassa neljä ja Vaasaan kaksi uutta junavuoroa. Vuorotarjonta kasvaa erityisesti pääkaupunkiseudun suuntaan, ja pohjoiseen matkustavat hyötyvät aiempaa nopeammasta matka-ajasta Seinäjoen ja Oulun välillä.

Uudet vuorot aloittavat liikennöinnin 15.12.

– Helsingin ja Seinäjoen väliset yhteydet paranevat niin, että molempiin suuntiin on jatkossa tarjolla junavuoro lähes joka tunti, aina aamuvarhaisesta iltaan saakka. Kaupunkien välillä kulkee päivittäin yhteensä 31 junavuoroa, jotka ovat kaikki suoria, VR:n tiedotteessa luvataan.

Iltapäivän ruuhkaliikenteeseen lisätään uusi InterCity-vuoro, joka lähtee Helsingistä kello 16.40. Lisäksi toiseen suuntaan lisätään nykyistä myöhäisempi vuoro, joka lähtee Seinäjoelta kello 21.31. Helsingistä puolestaan illan viimeinen vuoro kello 20.24 Seinäjoen kautta Vaasaan aloittaa liikennöin myös perjantaisin.

Vaasalaisille keskeisimmät muutokset ajoittuvat aamuvarhaisen ja illan vuoroihin.

Iltaliikenteeseen tulee uusi myöhäisempi vuoro Vaasasta kello 20.31 Seinäjoelle ja Helsinkiin. Alkuillan vuoro Helsingistä kello 17.24 Vaasaan ajetaan jatkossa Pendolinon sijaan suuremmalla InterCity-kalustolla.

Samoin varhaisen aamun vuorot Vaasasta kello 4.54 ja 5.54 Helsinkiin muuttuvat InterCity-juniksi ja vuorojen paikkamäärä kasvaa nykyisestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  5. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  8. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  9. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  10. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  11. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  12. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  13. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  14. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  15. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Komea feikkimies houkuttaa keski-ikäistä, yksinäistä naista netissä – "Sotilas, lääkäri, insinööri tai esimerkiksi öljynporauslautalla työskentelevä"
  2. Tässäkö Suomen rauhallisin torikamera? – "Tänään meni yksi kuorma-auto"
  3. Aaron puuttuvat miljoonat
  4. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  5. Tällainen järkäle on Kaivopuiston 350 tonnin onnettomuusnosturi – toimitusjohtaja: "Se on ollut täysin kunnossa"
  6. Kuluttaja paljastaa taas: 400 euron Garmin-urheilukellon verrokin saa reilulla 100 eurolla
  7. IL: Matti Nykänen haudataan synnyinkaupunkiinsa – Pia-leskellä ei tietoa valtiollisista hautajaisista
  8. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  9. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  10. Ystävä: Michael Schumacherin toipuminen edennyt – katsoivat Saksan GP-kisan yhdessä televisiosta
  11. Wellnessmalli-kisan voittanut Veera, 20, uskalsi sanoa suoran näkemyksen kehopositiivisuudesta – reaktio yllätti
  12. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  13. Arman Alizad: Näissa ammateissa työntekijöille pitäisi maksaa niin paljon palkkaa kuin he haluavat
  14. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  15. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia

Näytä lisää