Seinäjoella tehdään aikamatka jouluun – perinteiselle joulukävelylle odotetaan tuhansia

Seinäjoen helluntaiseurakunnan lapsityöntekijä Sari Pitkämäki Herodeksen linnassa. Riina Haapala

Riina Haapala

Seinäjoen helluntaiseurakunta järjestää tällä viikolla jo perinteeksi muodostuneen joulukävelyn. Tapahtuman järjestäminen on seurakunnalta iso ponnistus, sillä kaikki on haluttu tehdä viimeisen päälle hyvin.

– Lavastaminen vie aikaa viikkotolkulla, kertoo lapsityöntekijä Sari Pitkämäki

Aivan kaikkea ei toki tarvitse alusta asti tehdä: lavasteet viedään varastoon, josta ne on viikko sitten maanantaina purettu. Varsinainen lavastaminen alkoi viime perjantaina.

Joulukävelyllä lähdetään aikamatkalle Betlehemiin. Matka alkaa tietenkin aikakoneella ja kulkee kuningas Herodeksen ja itämaan tietäjien kautta aina seimen luo. Pitkämäen mukaan kävely on paikoin lapsille jännittävä, mutta kaiken ikäisille sopiva.

Joulukävely järjestetään nyt neljättä kertaa. Kävelylle on kutsuttu kaikki Seinäjoen 2.- ja 3.luokkalaiset sekä esikoululuokkia. Ilmoittautuneita on Pitkämäen mukaan noin 1200.

Lisäksi järjestetään kaikille avoimia näytöksiä kolmena päivänä.

Vaikka kävelyn taustatarina on sama, jouluevankeliumi, joka vuosi on keksitty aina vähän uutta. Tänä vuonna suuressa roolissa ovat oikeat eläimet: kanoja, lampaita, poni, aasi, ankkoja ja rottia.

– Lampaat ovat Luovuuden Lakeuden terapialampaita ja lapset pääsevät rapsuttelemaan niitä, Pitkämäki kertoo.

Näyttelemässä on yli 60 ihmistä. Esitystä rakentamassa on ollut kaikkiaan 150 ihmistä.

– Haluamme pitää esillä jouluevankeliumia, joulun todellista sanomaa. Tämä ei ole mikään tyrkyttävä, vaan haluamme tarjota perheille ilmaisen elämyksen, Pitkämäki kertoo.

Kaikille avoimet näytökset järjestetään torstaina 21.11 kello 17-19, perjantaina 22.11 kello 17-19 ja lauantaina 23.11 kello 10-14 ja kello 16-19.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  3. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  4. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  5. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  6. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  7. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  8. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  9. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  10. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  11. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  12. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  13. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa
  14. Oma raha: Hotellihuoneita siivoava Riia Korhonen, 35, on monesti harkinnut alan vaihtoa kehnon palkan takia – "Vaikka rakastankin itse työtä, olen saanut tästä ammatista monta kertaa tarpeekseni"
  15. Rakennusliitto epäilee virhettä Kaivopuiston benjitornin käytössä: "Jonkun olisi pitänyt päivän päätteeksi laittaa puomi sisään"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  2. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  3. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  4. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  5. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  6. Tuurin kyläkauppaan kuninkaallinen julkisivu - "Tulee herättämään erilaisia tunteita meissä kaikissa"
  7. Käytkö töissä vain rahan takia? Psykologi puhkaisee kuplan yleisestä hokemasta
  8. Rakennusliitto epäilee virhettä Kaivopuiston benjitornin käytössä: "Jonkun olisi pitänyt päivän päätteeksi laittaa puomi sisään"
  9. Uusi ilmiö: serbialaiset vuokrasivat Suomesta omakotitaloja kannabiksen viljelyyn – "hyödynnetään suomalaisen maaseudun rauhaa"
  10. Rakastatko suklaata, mutta et siedä viljaa? – Testaa nämä gluteenittomat kahden suklaan keksit
  11. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  12. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  13. Syyttäjä: Raaseporin tasoristeysturman nuori varusmieskuski ei nähnyt raiteille 13 sekuntiin – välttyy kokonaan syytteiltä
  14. 9-vuotiaan Fortnite-koukku: Pissasi mieluummin allensa kuin lopetti pelaamisen – tästä ilmiöstä tunnettu suomalaispsykiatri on puhunut vuosia
  15. Ihmisen ei tarvitse juoda 2–3 litraa vettä päivässä – Lääkärit teilaavat HS:ssa muotihokeman: "Sen hyödystä ei ole mitään näyttöä"

Näytä lisää