Seinäjoen Energia korottaa lämmön ja veden hintoja ensi vuonna

Kuvituskuva Toni Tervo

toimitus

Seinäjoen Energia nostaa vuoden 2020 alusta vesihuoltomaksuja ja kaukolämmön hintaa.

Seinäjoen Energian toimitusjohtaja Vesa Hätilän mukaan kaukolämmön hintojen korotuksen taustalla on tuotantokustannusten nousu.

Ensi vuoden alussa kaukolämmön arvonlisäverollinen energiamaksu nousee vuoden 2020 alusta 60 euroon, mikä on neljä euroa enemmän kuin tähän asti. Edellisen kerran energiamaksua on nostettu vuoden 2016 alussa. Peräseinäjoella maksu on jatkossa 61 euroa.

Kaukolämmön perusmaksut nousevat yhdeksän prosenttia. Pientaloasukkaalle tämä tarkoittaa noin yhdeksän euron nostoa kuukaudessa.

Veden ja jäteveden perusmaksut nousevat ensi vuoden alusta yhdeksän prosenttia ja käyttömaksut seitsemän prosenttia. Näitä maksuja on nostettu viimeksi vuoden 2016 alussa. Vesimaksu nousee 1,87 euroon kuutiometriltä ja jätevesimaksu 2,59 euroon kuutiometriltä. Yhteensä maksut ovat 4,46 euroa. Tähän asti yhteismaksu on ollut 4,17 euroa kuutiometriltä.

Perusmaksujen hinnankorotukset omakotitalolle, jossa veden kulutus on 150 kuutiota vuodessa, ovat kuukaudessa noin neljä euroa. Vuodessa tämä tarkoittaa noin 50 euron lisäystä maksuihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  4. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  5. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  6. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  7. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  8. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  9. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  10. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  11. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  12. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  13. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  14. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa
  15. Oma raha: Hotellihuoneita siivoava Riia Korhonen, 35, on monesti harkinnut alan vaihtoa kehnon palkan takia – "Vaikka rakastankin itse työtä, olen saanut tästä ammatista monta kertaa tarpeekseni"

Näytä lisää