Liike Nyt muuttui puolueeksi – Hjallis Harkimon alkuperäinen periaate oli "liian hankala"

Hjallis Harkimon johtama Liike Nyt on merkitty puoluerekisteriin. Johanna Erjonsalo

Jari Pietiläinen

Kansanedustaja Hjallis Harkimon johtama Liike Nyt on merkitty torstaina puoluerekisteriin.

Kokoomuksesta eronnut Harkimo ja Sdp:stä lähtenyt Mikael Jungner perustivat Liike Nytin vuonna 2018.

Sen tarkoituksena oli toimia perinteisen puoluejärjestelmän ulkopuolella, mutta muun muassa ehdokkaiden asettaminen vaaleihin osoittautui liian hankalaksi. Siksi Liike Nyt hakeutui puoluerekisteriin.

Oikeusministeriössä pidettävässä puoluerekisterissä on nyt kaikkiaan 18 puoluetta. Puolet niistä on rekisteröity vuosina 2016–2018 – ja valtaosa niistä on puolueita, jotka on jo aiemmin poistettu rekisteristä kehnosti menneiden vaalien vuoksi.

Lain mukaan puolue poistetaan puoluerekisteristä, jos se ei kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa saa yhtään kansanedustajaa.

Nykymuotoinen puoluerekisteri täytti helmikuun alussa tasan 50 vuotta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Nostot, panot, saldot... – HS: Tätä kaikkea Kela, verottaja ja ulosottomies pääsevät pian kurkkimaan suomalaisten pankkitileiltä
  2. Ulkopaikkakuntalainen mies yritti varastaa Hyllykallion Prismasta yli tuhannella eurolla tavaraa
  3. Jori Lehterä selittää kokaiinijutussa juoksupojan tulleen "pihahommiin" – IS: Tuomiopäivä siirtyy
  4. Syntyvyyden lasku jyrkkeni: Sekä isät että äidit ovat yhä vanhempia – Espoo, Seinäjoki ja Porvoo kaupunkien valopilkut
  5. Kaljuuntumiseen tepsivä lääke – HS: Tämä pilleri tehoaa miehillä
  6. Ystävä: Michael Schumacherin toipuminen edennyt – katsoivat Saksan GP-kisan yhdessä televisiosta
  7. Ihmisen ei tarvitse juoda 2–3 litraa vettä päivässä – Lääkärit teilaavat HS:ssa muotihokeman: "Sen hyödystä ei ole mitään näyttöä"
  8. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  9. Ilkka: Vaasassa haisee kakka - hajun lähde on epäselvä
  10. Lidlin 0,99 euron uutuusoluesta tuli kuin tulikin hitti – "Päässyt loppumaan hetkellisesti"
  11. Krampit ja lihasnykinät alkavat 40-vuotiaana – uusi parantumaton tauti löytyi
  12. Hankkeen päättyminen lopettaa Etelä-Pohjanmaan KRIS ry:ltä vankilatyön
  13. Husu Hussein vaati rangaistusta kunnianloukkauksesta – poliisi ei tutki Jussi Halla-ahon "häpäisevää" twiittiä
  14. Ruotsalaislehti: Porvoon ampujat soittivat itse poliisille ja ampuivat väijyksistä – "Poliisi paikansi epäillyt Tampereelle teletietojen avulla"
  15. Miksi kuoleminen maksaa Suomessa jopa 5000 euroa? Selvitimme, mistä kallis hinta syntyy

Näytä lisää