Hymyä huuleen, yrmeät miehet! Tuoreen tutkimuksen mukaan pessimisteillä on jopa nelinkertainen riski sairastua kansantautiin

Heikki Kinnusen esittämä mielensäpahoittaja on pessimistisen suomalaismiehen stereotyyppi. Solar Films / Suvi Sievilä

Crista Lassfolk-Feodoroff

Pessimismi on osoittautumassa itsenäiseksi sepelvaltimotaudin riskitekijäksi, uutisoi Mediuutiset.

Uutinen on peräisin Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta, jossa tarkastetaan 22.11. lääketieteen lisensiaatti Mikko Pänkäläisen tutkimus pessimistin vaarasta sairastua ja kuolla sepelvaltimotautiin.

Vaara on merkittävä.

– Kun suljettiin pois muihin syihin kuolleet, koko aineistossa kaikkein pessimistisimpien vaara kuolla sepelvaltimotautiin oli yli kaksinkertainen vähiten pessimistisiin verrattuna, Pänkäläinen kertoo yliopiston tiedotteessa.

Pessimistisimmillä miehillä riski oli jopa nelinkertainen vähiten pessimistisiin verrattuna.

Mikko Pänkäläisen tutkimuksessa pessimismin merkitystä sepelvaltimotaudin riskitekijänä selvitettiin vakioimalla pessimismi yleisesti tunnettujen riskitekijöiden suhteen. Niitä olivat esimerkiksi korkea verenpaine, veren kolesterolitaso, verensokeri ja painoindeksi, tupakointi ja vähäinen liikunta.

Tutkimuksessa käytetty aineisto kerättiin 11 seurantavuodelta.

Sepelvaltimotauti johtuu valtimoiden seinämien kovettumisesta ja ahtautumisesta. Se on syöpien ohella Suomen yleisin kansansairaus.

Sepelvaltimotauti kuuluu sydän- ja verisuonisairauksiin, jotka kuormittavat eniten terveydenhuoltoa. Päinvastoin kuin usein kuvitellaan, naisia kuolee sepelvaltimotautiin yhtä paljon kuin miehiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  3. Matkalla kotimaassa: Muumimaailmassa sadusta tulee hetkeksi totta – Tove Janssonin rakastettujen tarinoiden hahmoja pääsee tapaamaan poikkeuskesänäkin
  4. Esitutkinta valmistui: Naamiomiesten Espoossa tavoittelemasta kontista löytyi "tiiliskivinä" 176 kiloa kokaiinia – arvo 25 miljoonaa euroa
  5. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  6. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  7. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  8. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  9. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  10. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  11. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  12. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  13. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  14. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  15. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen

Näytä lisää