Yli puoli vuotta kiireettömään erikoissairaanhoitoon odottavien potilaiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti

Kiireettöntä erikoissairaanhoitoa voi joutua odottamaan puoli vuotta. Arkisto / Päivi Tuovinen

Anniina Virtanen

Sairaanhoitopiirien sairaaloihin yli puoli vuotta odottaneita oli vuoden 2019 elokuun lopussa 42 prosenttia, 844 potilasta, enemmän kuin vuosi sitten. Määrä oli korkein kymmeneen vuoteen.

Myös kolmesta kuuteen kuukautta kiireetöntä hoitoa odottaneita oli elokuun 2019 lopussa kolme prosenttia, yli 3 250 potilasta, enemmän kuin vuosi sitten.

Kaikkiaan yli 132 500 potilasta odotti hoitoonpääsyä sairaanhoitopiirien sairaaloihin elokuun 2019 lopussa. Hoitoa odottaneista 2,2 prosenttia, vajaa 2 900 potilasta, oli odottanut yli puoli vuotta pääsyä kiireettömään hoitoon.

Alueelliset erot odotusajoissa kiireettömään erikoissairaanhoitoon vaihtelevat sairaanhoitopiireittäin. Helsingissä odotusajan mediaani on 45 vuorokautta.

Lyhyin odotusaika oli Itä-Savossa, jonka mediaaniodotusaika oli 32 vuorokautta. Pisin odotusaika löytyi Vaasan sairaanhoitopiirissä, jonka mediaanina oli 68 vuorokautta.

Keskimäärin odotusaika sairaanhoitopiirien sairaaloihin oli 1–2 kuukautta.

Hoitotakuu erikoissairaanhoidossa

Kiireettömässä hoidossa sairaalan tai terveyskeskuksen toteuttamaan erikoissairaanhoitoon pääseminen edellyttää lääkärin lähetettä.

Hoidon tarpeen arviointi on aloitettava kolmessa viikossa lähetteen saapumisesta.

Arvioinnin edellyttämät tutkimukset ja erikoislääkärin arviointi on tehtävä kolmessa kuukaudessa lähetteen saapumisesta.

Jos tutkimuksissa todetaan, että potilas tarvitsee sairaalahoitoa, se on aloitettava viimeistään kuudessa kuukaudessa hoidon tarpeen toteamisesta.

Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa (alle 23-vuotiaat) hoidon tarpeen arvioinnin edellyttämät tutkimukset ja erikoislääkärin arviointi on toteutettava kuudessa viikossa lähetteen saapumisesta. Hoito on järjestettävä kolmessa kuukaudessa hoidon tarpeen toteamisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  5. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  8. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  9. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  10. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  11. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  12. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  13. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  14. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  15. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää