Nyt rytisee rakennusfirmoissa – miljoonakonkurssit lisääntyvät jopa 50 prosenttia viime vuodesta

Rakenusvarmalla oli useita projekteja meneillään. Klaukkalassa Rakennusvarman piti rakentaa Kisakujan kortteliin vielä yksi kerrostalo. Se jäi kuitenkin kesken konkurssin vuoksi. Riikka Laine

Mikko Välimaa

Suomen talouden hidastuminen näkyy entistä selvemmin rakennusalan ja teollisuuden konkursseissa.

Suomessa oli tänä vuonna haettu syyskuun loppuun mennessä konkurssiin yli 200 vähintään miljoonan euron liikevaihtoa tehnyttä yritystä. Se on saman verran kuin koko viime vuonna yhteensä, kertoo taloustietoja tarjoava Asiakastieto.

Alkuvuoden synkentynyt kehitys ennakoi koko vuodelle miljoonaluokan konkurssien kasvua noin 50 prosentilla.

Myös konkurssiin asetettujen, vähintään miljoonan euron liikevaihtoa tehneiden yritysten määrä on kasvanut selvästi.

Erityisen paljon miljoonakonkurssit ovat Asiakastiedon mukaan lisääntyneet rakennusalalla ja teollisuudessa.

Puolet kaikista yli miljoonan euron yritysten konkurssihakemuksista on tammi–syyskuussa kohdistunut näille kahdelle toimialalle.

Etelä-Suomen Media on tänä vuonna kertonut useista isohkoista rakennuskohteista, jotka ovat jääneet kesken rakennusyrittäjän konkurssin takia. Uusimpiin tapauksiin kuuluu nurmijärveläinen Rakennusvarma Oy, joka on pyörittänyt 5 miljoonan euron liikevaihtoa. Vuonna 2004 perustettu yritys ehti kasvattaa liiketoimintaansa hurjasti viime vuosina.

Yhtiötä jäi kesken muun muassa älykerrostalohanke Nurmijärvellä sekä iso townhousehanke tulevilla asuntomessuilla Tuusulassa.

Rakennusyritysten ongelmista viedä loppuun kerrostaloprojekteja on kerrottu myös Helsingissä ja Kirkkonummella

Asiakastiedon mukaan suurin konkurssiin asetettu yhtiö on tänä vuonna ollut puutalorakentaja Sisco Asunnot Oy (liikevaihto 36 miljoonaa), jonka sotkut tulivat julki Ylen MOT-ohjelman syksyisissä paljastuksissa.

Toisena Asiakastiedon konkurssilistalla on vantaalainen, keväällä maksukyvyttömyyteen ajautunut Rakennus Omera Oy (28 miljoonaa).

Top-3:een menee myös sähkökauppaa kuluttajille tehnyt Werel oy (liikevaihto 22 miljoonaa).

Työllisyydessä konkurssit eivät vielä merkittävästi näy, joskin uusien lukujen mukaan teollisuus ja rakentaminen eivät enää työllistä miehiä aiempien vuosien tapaan. Työllisyyden kasvu onkin tänä vuonna ollut naisten varassa.

Asiakastiedon mukaan tammi–syyskuun hakemusten perusteella voidaan ennakoida, että tänä vuonna konkurssien myötä menetetään noin 7 300 työpaikkaa. Se olisi hiukan pienempi määrä kuin viime vuonna.

Sisco Asunnot Oy (36)

Rakennus Omera Oy (28)

WEREL OY (22)

Laserhammas Oy (18)

Goodtech Environment Ab (13)

BTV-Rakennus ja korjaus Oy (11)

FG Retail Oy (9)

Eurolla Oy (9)

JC Jeans & Clothes Oy (8)

Temaka Oy (8)

Yritys asetettu konkurssiin (liikevaihto, MEUR)

Lähde: Asiakastieto

Mikä konkurssihakemus?

Konkurssihakemus on myös perinnän työkalu.

Osa hakemuksista perutaan, kun velallisen kanssa päästään sopimukseen tai saatava maksetaan hakemuksen jälkeen.

Jos maksua tai sopimusta ei saada aikaan, yritys yleensä käräjäoikeuden päätöksellä asetetaan konkurssiin.

Yhteensä konkurssihakemuksia on tammi–syyskuussa jätetty noin 2 100. Se on saman verran kuin vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna.

Lähde: Asiakastieto Group

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  3. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  4. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  5. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  6. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  7. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  8. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  9. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  10. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  11. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  12. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  13. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa
  14. Oma raha: Hotellihuoneita siivoava Riia Korhonen, 35, on monesti harkinnut alan vaihtoa kehnon palkan takia – "Vaikka rakastankin itse työtä, olen saanut tästä ammatista monta kertaa tarpeekseni"
  15. Rakennusliitto epäilee virhettä Kaivopuiston benjitornin käytössä: "Jonkun olisi pitänyt päivän päätteeksi laittaa puomi sisään"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  2. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  3. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  4. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  5. Käytkö töissä vain rahan takia? Psykologi puhkaisee kuplan yleisestä hokemasta
  6. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  7. Rakennusliitto epäilee virhettä Kaivopuiston benjitornin käytössä: "Jonkun olisi pitänyt päivän päätteeksi laittaa puomi sisään"
  8. Tuurin kyläkauppaan kuninkaallinen julkisivu - "Tulee herättämään erilaisia tunteita meissä kaikissa"
  9. Rakastatko suklaata, mutta et siedä viljaa? – Testaa nämä gluteenittomat kahden suklaan keksit
  10. Syyttäjä: Raaseporin tasoristeysturman nuori varusmieskuski ei nähnyt raiteille 13 sekuntiin – välttyy kokonaan syytteiltä
  11. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  12. Uusi ilmiö: serbialaiset vuokrasivat Suomesta omakotitaloja kannabiksen viljelyyn – "hyödynnetään suomalaisen maaseudun rauhaa"
  13. 9-vuotiaan Fortnite-koukku: Pissasi mieluummin allensa kuin lopetti pelaamisen – tästä ilmiöstä tunnettu suomalaispsykiatri on puhunut vuosia
  14. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  15. Ihmisen ei tarvitse juoda 2–3 litraa vettä päivässä – Lääkärit teilaavat HS:ssa muotihokeman: "Sen hyödystä ei ole mitään näyttöä"

Näytä lisää