Ilmastoahdistuksesta tragikoomisesti – Peräseinäjoella revitellään ajankohtaisella aiheella

Peräseinäjoen Pennihäiden Hiilijalanjäljillä-revyyssä esiintyy 11 näyttelijää. Peräseinäjoen Pennihäät

Riina Haapala

Peräseinäjoen Pennihäiden harrastajateatteriryhmä tarttui tänä syksynä ajankohtaiseen aiheeseen. Perinteisen pikkujoulurevyyn nimi on Hiilijalanjäljillä. Ohjaaja Sari Viitasaari kertoo, että idea näytelmään lähti kesäteatterin karonkassa.

– Kysyin näyttelijöiltä, mitä he haluaisivat tehdä. Näyttelijä Hannes Ritola sanoi, että jotenkin nyt ottaa pannuun, mitä joka tuutista tulee, Viitasaari kertoo.

Siitä ajatus lähti.

– Taiteella on aina oikeus kritisoida tai antaa vaihtoehtoisia näkökulmia ajankohtaisiin aiheisiin. Kaikki mediat tuuttaavat nyt ilmastoahdistusta kyllääntymiseen asti. Revyy käsittelee tragikoomisesti kaikkea sitä, mitä asian ympärillä liikkuu, Viitasaari kertoo.

– Miten lapset ja maaseudun väki suhtautuvat asiaan, mikä on median rooli, eri sukupolvien näkemyserot, syntyvyyden lasku, Viitasaari luettelee teemoja.

Vaikka näytelmä kertoo ilmastoahdistuksesta, se ei Viitasaaren mukaan lisää kenenkään ahdistusta.

– Ennemminkin niin, että pitäisikö kaiken paniikin keskellä välillä nauraa itselleen.

Viitasaari on itse käsikirjoittanut ja ohjannut revyyn, kuten myös aikaisempien vuosien pikkujoulurevyyt ja kesäteatteriesitykset.

– Aloitin pikkujoulurevyiden tekemisen tällä systeemillä 2000-luvun alussa. Kylällä oli vielä tanssiravintola ja tyhjillään oleva elokuvateatteri. Silloin yhdistimme voimat paikan yrittäjän kanssa.

Kalajärvellä ollaan toimittu nyt muutama vuosi.

– Juhani [Varjamo] hoitaa ruoka- ja juomapuolen ja me hoidamme esityksen.

Viime vuonna Pennihäät esitti pikkujoulurevyynä Sotesatiirin. Viitasaari kuitenkin sanoo, etteivät näytelmät aina ole ajankohtaisaiheista. Ideat tulevat mistä milloinkin.

Viitasaarelle ohjaaminen ja käsikirjoittaminen on nykyään toinen työ. Se alkoi harrastuksena 19 vuotta sitten.

– Pääsin harrastajateatteriohjaajakoulutukseen. Opinnäytetyönä valmistui vuonna 2001 Tukkijoella-näytelmä, Viitasaari kertoo.

Hänen mukaansa teatteri on hyvää vastapainoa arkityölle.

– Kun on toisessa työssä, niin en mieti toista. Tekee hyvää, ettei koko ajan jauha samaa.

Viitasaari muistaa vielä ensimmäisen revyynsä.

– Ajattelin, että olen tämän omasta päästäni keksinyt ja ihmiset ovat vielä ostaneet lipunkin. Sen yleisön reaktion kun näkee vasta, kun ollaan lavalla. Kivaa palautetta on aina saatu, niin jaksaa jatkaa.

Hiilijalanjäljillä

Pe 22.11. klo 20.

La 23.11. klo 20.

Pe 29.11. klo 20.

La 30.11. klo 20.

To 5.12. klo 20.

La 7.12. klo 20.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  5. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  8. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  9. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  10. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  11. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  12. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  13. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  14. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  15. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Seinäjoen kasvu jatkuu - väkiluku ylitti heinäkuussa 63 000 asukkaan rajan
  2. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  3. Ihmisen ei tarvitse juoda 2–3 litraa vettä päivässä – Lääkärit teilaavat HS:ssa muotihokeman: "Sen hyödystä ei ole mitään näyttöä"
  4. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  5. Rakennusliitto epäilee virhettä Kaivopuiston benjitornin käytössä: "Jonkun olisi pitänyt päivän päätteeksi laittaa puomi sisään"
  6. Kuluttaja paljastaa taas: 400 euron Garmin-urheilukellon verrokin saa reilulla 100 eurolla
  7. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  8. 32 500 suomalaista sai apua ilmiöön, joka voi viedä ennenaikaisesti hautaan – "Yksinäisyys on murrettavissa"
  9. Vaasan Oy lopettaa leipomotoiminnan Seinäjoella, Tampereella ja Kuopiossa
  10. Lidlin 0,99 euron uutuusoluesta tuli kuin tulikin hitti – "Päässyt loppumaan hetkellisesti"
  11. Aaron puuttuvat miljoonat
  12. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  13. Muista kaksi asiaa, kun otat kesäajoneuvon käyttöön – "Ajoneuvo lähtee välittömästi käytöstä ja maksut voivat olla kymmeniä tuhansia euroja"
  14. Tällainen järkäle on Kaivopuiston 350 tonnin onnettomuusnosturi – toimitusjohtaja: "Se on ollut täysin kunnossa"
  15. Rahapula vai raittius syynä? Tämä käppyrä romahti 1990-luvun laman tasolle

Näytä lisää