Etelä-Suomen Media vahvistaa mediamyyntiään ja kehittää sisältöjään

Kuvituskuva Anton Soinne

Anu Vertanen

Etelä-Suomen Media Oy vastaa median murrokseen ja uudistaa organisaatiotaan vastaamaan mediakuluttamisen tarpeita. – Markkinaosuutemme ja mediamyyntimme on tänäkin vuonna kasvanut päämarkkina-alueellamme Uudellamaalla. Myös tuotteidemme kysyntä verkossa, niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaidemme osalta on kehittynyt oikeaan suuntaan. Mediatalo Keskisuomalaisen laajentunut tuoteportfolio mahdollistaa kasvun myös tulevaisuudessa muun muassa digitaalisen ulkomainonnan kautta. Muokkaamme organisaatiotamme, jotta pärjäämme kilpailussa myös tulevaisuudessa, paikallisjohtaja Karri Kannala toteaa. Uudistusten yhteydessä yhtiö ottaa käyttöön myös uutta tekniikkaa printti- ja verkkomedioidensa tuotannossa. Lisäksi pääkaupunkiseudun uusilla toimitilaratkaisuilla uskotaan saavutettavan merkittäviä hyötyjä. – Lisäämme mediamyynnin resurssia Uudellamaalla ja haemme erityisesti lisävoimaa monikanavaiseen ratkaisumyyntiin sekä uusasiakashankintaan. Lisäksi olemme palkanneet dedikoitua osaamista digitaalisen ulkomainonnan myyntiin, Kannala kertoo.

Pääkaupunkiseudun suurista kaupunkilehdistä Helsingin Uutiset uudistuu vuodenvaihteessa merkittävästi. Etelä-Suomen Media tiedottaa asiasta lisää marraskuussa. Tilatut sanomalehdet Keski-Uusimaa, Aamuposti, Uusimaa ja Länsi-Uusimaa puolestaan panostavat entistä voimakkaammin digitaaliseen uutistarjontaan. – Lanseeraamme ensi vuonna muun muassa 24/7-verkkopalvelun sekä tuomme näköislehtien lukijoille mittavan määrän lisää sisältöjä, sisältöjohtaja Silja Tenhunen lupaa.

Uudistusten yhteydessä Etelä-Suomen Media Oy on käynyt rakenteellisia muutoksia koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvotteluiden alkaessa yhtiö arvioi niiden johtavan enintään 15 henkilötyövuoden vähentämiseen. – Kiitän henkilökuntaa rakentavasta vuoropuhelusta, jonka ansiosta löysimme merkittävän määrän muita kuin henkilöstöön kohdentuvia säästöjä. Irtisanomiset ja osa-aikaistamiset ovat aina valitettavia, mutta niiden lukumäärä saatiin nyt rajattua yhteensä 4,4 henkilötyövuoteen, joista vain 0,6 henkilötyövuotta kohdentuu journalisteihin. Vähennykset osuvat Tampereelle, Turkuun ja Seinäjoelle. Lisäksi saamme säästöä muun muassa eläköitymisten kautta. – Kaupunkilehti Turkulainen muuttuu yksipäiväiseksi vuoden 2020 alusta. Turkulaisen uudesta konseptista kerrotaan tarkemmin marras-joulukuussa, paikallisjohtaja Karri Kannala toteaa.

Vuositason säästötavoite oli yhteensä noin 2,5 miljoonaa euroa ja se saavutettiin.Etelä-Suomen Media julkaisee 18 painettua lehteä sekä 15 verkkomediaa. Työntekijöitä yhtiöllä on noin 220. Etelä-Suomen Media Oy on osa Mediatalo Keskisuomalaista.

Lue myös:Loviisan Sanomat lisää ilmestymispäiviä – tammikuusta alkaen lehti ilmestyy kolme kertaa viikossa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  3. Matkalla kotimaassa: Muumimaailmassa sadusta tulee hetkeksi totta – Tove Janssonin rakastettujen tarinoiden hahmoja pääsee tapaamaan poikkeuskesänäkin
  4. Esitutkinta valmistui: Naamiomiesten Espoossa tavoittelemasta kontista löytyi "tiiliskivinä" 176 kiloa kokaiinia – arvo 25 miljoonaa euroa
  5. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  6. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  7. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  8. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  9. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  10. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  11. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  12. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  13. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  14. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  15. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää