Snautserin tuijotus pelasti kylmettyneen miehen hengen – Kennelliitto palkitsee helsinkiläisen sankarikoiran ja 12 muuta hauvaa

Helsinkiläinen kääpiösnautseri Maya on yksi kolmestatoista sankarikoirasta, jotka palkitaan joulukuun alussa. Maya pelasti viime tammikuussa miehen varmalta paleltumiskuolemalta. Katja Kapanen

Jari Pietiläinen

Tiukkavaistoinen koira on omistajalleen rakas – ja toisinaan se voi jopa pelastaa ihmishengen.

Kennelliitto palkitsee vuosittain sankarikoiran arvonimellä koiria, jotka ovat olleet korvaamattomia silloin, kun ihmisiä on pelastettu tulipalosta, hukkumasta tai vaikkapa paleltumiskuolemalta.

Tänä vuonna sankarikoiran arvon saa kaikkiaan kolmetoista koiraa. Lisäksi 23 koiraa saa kunniamaininnan tekemästään urotyöstä. Koirat palkitaan Messukeskuksessa 8. joulukuuta vietettävillä Koiramessuilla.

Yksi tuoreista sankarikoirista on Malmilla asuvan Heidi Mäkelän, 38, omistama kääpiösnautseri Maya, 9, joka teki todellisen uroteon viime tammikuussa.

– Istuin katsomassa televisiota myöhään illalla, kun Maya juoksi yhtäkkiä makuuhuoneesta sohvan viereen, Mäkelä kertoo.

Koira alkoi tuijottaa omistajaansa, joka komensi sen pois, mutta koira palasi hiljaa vinkuen. Mäkelä ajatteli koiran haluavan tarpeilleen ja nousi ylös.

Maya-koira juoksi makuuhuoneeseen ja katsoi ikkunaan päin vinkuen. Mäkelä ihmetteli käytöstä ja päätti lähteä koiran kanssa ulos.

– Kun puin päälleni, Maya oli levoton eteisen ovella. Kun sitten avasin oven, Maya syöksyi käytävään, vaikka normaalisti se odottaakin minun menevän ensin. Rapussa Maya katsoi rapun ulko-ovelle ja vinkui, Mäkelä muistelee.

Ulkona maassa makasi mies täysin liikkumatta. Mies oli vahvasti päihtynyt, eikä häntä saatu kunnolla hereille. Hän oli paljain päin ja kevyesti pukeutunut.

Heidi Mäkelä soitti hätäkeskukseen ja jäi Mayan kanssa odottelemaan apua.

Koira vartioi miestä tiiviisti pitäen koko ajan näköyhteyden tähän. Se kävi myös välillä haistelemassa miestä.

– Poliisipartio saapui paikalle noin vartissa. Mies saatiin hereille, mutta poliisit sanoivat, että ilman soittoa hälytyskeskukseen ei mies olisi selvinnyt pää paljaana hangessa maaten, Mäkelä kertoo.

Erikoista tilanteessa oli se, että Maya ei nähnyt maassa makaavaa miestä ikkunasta lainkaan, sillä verhot olivat tiukasti kiinni.

– Jotenkin se vain vaistosi, että kaikki ei nyt ole kunnossa, Mäkelä ihmettelee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  5. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  8. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  9. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  10. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  11. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  12. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  13. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  14. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  15. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  2. Seinäjoen kasvu jatkuu - väkiluku ylitti heinäkuussa 63 000 asukkaan rajan
  3. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  4. Ihmisen ei tarvitse juoda 2–3 litraa vettä päivässä – Lääkärit teilaavat HS:ssa muotihokeman: "Sen hyödystä ei ole mitään näyttöä"
  5. Anu ja Laura kertovat: Tältä tuntuu, kun oma koira menehtyy tulipalossa – "Itkin ja silitin sylissäni kuollutta pentua"
  6. Rakennusliitto epäilee virhettä Kaivopuiston benjitornin käytössä: "Jonkun olisi pitänyt päivän päätteeksi laittaa puomi sisään"
  7. Kuluttaja paljastaa taas: 400 euron Garmin-urheilukellon verrokin saa reilulla 100 eurolla
  8. Etelä-Pohjanmaan syyhyepidemia taittumassa
  9. Vaasan Oy lopettaa leipomotoiminnan Seinäjoella, Tampereella ja Kuopiossa
  10. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  11. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  12. 32 500 suomalaista sai apua ilmiöön, joka voi viedä ennenaikaisesti hautaan – "Yksinäisyys on murrettavissa"
  13. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa
  14. Tällainen järkäle on Kaivopuiston 350 tonnin onnettomuusnosturi – toimitusjohtaja: "Se on ollut täysin kunnossa"
  15. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen

Näytä lisää