Tutkimus: Heikosti koulutettujen osallistuminen aikuiskoulutukseen on vähäistä

Kuvituskuva

Anniina Virtanen

Aikuiskoulutukseen osallistuvat ensisijaisesti ne, joilla on jo ennestään hyvä koulutus. Sen sijaan niin sanotusti supistuvissa ammateissa työskentelevät osallistuvat aikuiskoulutukseen melko vähän, selviää Etlan tutkimuksesta.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan mukaan supistuvia ammatteja ovat muun muassa toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät sekä erilaiset teollisuuden ja rakentamisen työntekijäammatit. Kasvavia ammattiluokkia puolestaan ovat johtajat, asiantuntijat sekä palvelu- ja myyntitehtävät.

Harvemmin iäkkäät tai heikommin koulutetut suorittavat jonkin muotoisen tutkinnon, vaan todennäköisemmin he osallistuvat työvoimapoliittiseen koulutukseen, kertoo Etla.

– Tämä herättää pohtimaan, onko aikuiskoulutukseen osallistuminen ylipäänsä riittävää. Eli onko sittenkin niin, että aikuiskoulutukseen osallistuvat ensisijaisesti ne henkilöt, joiden työllisyysnäkymät ovat muutoinkin paremmat ja onko itse koulutuksen vaikuttavuudessa parantamisen varaa? Etlan tutkimusneuvonantaja Rita Asplund pohtii tiedotteessa.

Suomen ammattirakenteiden jatkuva muutos on ollut Suomen työmarkkinoilla yksi merkittävimpiä ilmiöitä viime vuosikymmenten aikana. Ammattirakenteet ovat muuttuneet selvästi vuosina 1997–2015.

Yrityksissä tuhoutuu vuosittain keskimäärin 12 prosenttia työpaikoista, mikä tarkoittaa noin 500 työpaikkaa joka päivä. Työpaikkoja syntyy kuitenkin likimain saman verran kuin niitä tuhoutuu, tai jopa hieman enemmän.

Teknologinen kehitys ja innovaatiot synnyttävät ja tuhoavat työpaikkoja, mutta työtä itsessään ne eivät tuhoa vaan työn sisältö muuttuu. Tämä niin sanottu luovan tuhon prosessi on merkittävä tekijä Suomenkin talouskasvun taustalla, selviää Rita Asplundin, Antti Kauhasen ja Pekka Vanhalan tänään julkaistusta tutkimuksesta ”Supistuvissa ammateissa toimineet: aikuiskoulutukseen osallistuminen vähäistä”.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää