Poliisiampujiksi epäiltyjen isä: "Olen ollut yhteydessä poliisiin" – toivoo tapaamista poikien kanssa

Porvoolaislähtöinen Paul Granholm julkaisee kirjoja nimellä Paul Murphy. Miehen nykyinen ura ei selity ainakaan aiemmalla lukuharrastuksella. Outi Paappanen

Samu Karvala

Porvoolaislähtöinen Paul Granholm alias kirjailija Paul Murphy kävi alkuviikosta vanhassa kotikaupungissaan Porvoossa ensi kertaa elokuisten Ölstensin poliisiampumisten jälkeen.

Granholm ehti kahden päivän aikana tavata äitiään, muita lähisukulaisiaan ja lähimpiä ystäviään. Hän yrittää Suomen-vierailunsa aikana päästä tapaamaan myös vangittuja poikiaan.

– Olen ollut poliisiin yhteydessä, mutten tiedä vielä onnistuuko tapaaminen ennen sunnuntaista paluutani Ruotsiin, Granholm sanoo Uusimaa-lehdelle.

Kahdesta murhan yrityksestä epäillyt Granholmin pojat ovat aikuisia miehiä, eikä liki kuusikymppinen isä ole vastuussa heidän tekemisistään. Paul Granholm ei tässä kohtaa halua eikä osaakaan sanoa mitään elokuiseen tragediaan liittyen.

– Odotetaan, miten tapahtumien tutkinta etenee, isä sanoo Uusimaalle.

Granholm on asunut Tukholmassa 40 vuoden ajan lukuun ottamatta yhden talven mittaista visiittiä Porvooseen 2000-luvun alussa.

– Toki olemme perheen kanssa vierailleet Porvoossa ja sukulaisten luona joka kesä.

Kirjailijanimellä Murphy julkaisevaa miestä on syytetty julkisuuden hakemisesta kirjalleen Porvoon poliisiampumisilla. Fakta on kuitenkin, että häneltä oli tänä syksynä ilmestymässä uransa merkittävin teos Huumehelvetti, ja kaksi asiaa sattui tapahtumaan samaan aikaan.

– Olin menossa Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmaan alunperin puhumaan kirjastani, mutta juttu käsittelikin sitten Porvoon tapahtumia, Murphy kertoo.

Media on ollut hänestä hyvin kiinnostunut ja monet tavalliset suomalaisetkin ovat tunnistaneet ja käyneet juttusille.

Murphy osallistuu viikonloppuna 4.–6. lokakuuta Turun kirjamessuille.

– Minulla on siellä oma myyntipiste pienkustantajien joukossa.

Huumehelvetti on nyt julkaistu suomeksi ja ruotsiksi, lisäksi se käännetään englanniksi ja espanjaksi. Kirjan julkaisutilaisuuksia järjestetään marraskuussa sekä Helsingissä että Porvoossa.

Murphy on menossa lokakuussa promoamaan kirjaansa Fuengirolaan, jossa hän viettää runsaasti aikaa talvikaudella. Hän osallistuu myös marraskuun puolivälissä Tukholmassa ruotsinsuomalaisten omille kirjamessuille.

Hänellä on tekeillä fiktiivinen kertomus työnimellä Costa del Solin Gigolo ja kahden suomalaisen julkisuudesta tutun henkilön elämäkerrat.

Murphy harkitsee siirtymistä kustantajayhtiön talliin – itse ei yksinkertaisesti ehdi eikä pysty tehdä kaikkea.

Murphyn omaelämäkerrallinen esikoisteos Yhden raggarin kertomus oli hiomaton ja ryöpsähtävä tarina.

– Ennen sitä en ollut koskaan lukenut kirjoja, en edes koulukirjoja, Murphy vakuuttaa.

Tällä taustalla uravalinta lienee hyvin harvinainen. Murphyllä on myös huono keskittymiskyky ja muisti.

– Näen kirjat kuin elokuvina, toimintana. Kun käyn nukkumaan, filmi alkaa pyöriä ja tapahtumat on kirjattava heti ylös.

Hänellä onkin pöytälaatikoissaan elokuvakäsikirjoituksia, joista hänellä on suuria odotuksia.

Tämän haastattelun julkaisi ensin Uusimaa.

Paul Murphy

Yhden raggarin kertomus

Valuutanvaihtaja Viipurista

Savanni / Savannen - lasten kuvakirja

El Pescador

Kunta Kinte

Livvakter

Huumehelvetti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  5. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  8. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  9. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  10. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  11. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  12. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  13. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  14. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  15. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ihmisen ei tarvitse juoda 2–3 litraa vettä päivässä – Lääkärit teilaavat HS:ssa muotihokeman: "Sen hyödystä ei ole mitään näyttöä"
  2. Seinäjoen kasvu jatkuu - väkiluku ylitti heinäkuussa 63 000 asukkaan rajan
  3. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  4. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  5. Rakennusliitto epäilee virhettä Kaivopuiston benjitornin käytössä: "Jonkun olisi pitänyt päivän päätteeksi laittaa puomi sisään"
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Kuluttaja paljastaa taas: 400 euron Garmin-urheilukellon verrokin saa reilulla 100 eurolla
  8. Vaasan Oy lopettaa leipomotoiminnan Seinäjoella, Tampereella ja Kuopiossa
  9. 32 500 suomalaista sai apua ilmiöön, joka voi viedä ennenaikaisesti hautaan – "Yksinäisyys on murrettavissa"
  10. Rahapula vai raittius syynä? Tämä käppyrä romahti 1990-luvun laman tasolle
  11. Aaron puuttuvat miljoonat
  12. Tässä on uusi äitiyspakkaus: Mukana toivebody – laatuun kiinnitetty entistä enemmän huomiota
  13. Lidlin 0,99 euron uutuusoluesta tuli kuin tulikin hitti – "Päässyt loppumaan hetkellisesti"
  14. Muista kaksi asiaa, kun otat kesäajoneuvon käyttöön – "Ajoneuvo lähtee välittömästi käytöstä ja maksut voivat olla kymmeniä tuhansia euroja"
  15. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska

Näytä lisää