Kauhajoen onnettomuudessa menehtyi 75-vuotias paikkakuntalainen mies

Kuvituskuva. Johanna Erjonsalo / arkisto

toimitus

Kauhajoen Eteläisen Yhdystien ja Hyypäntien risteysalueella sattui yhden ihmisen kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus tiistaina kahdentoista aikaan päivällä.

Eteläistä Yhdystietä Kauhajoen keskustan suuntaan ajanut henkilöauto törmäsi oikealta Hyypäntieltä tulleen henkilöauton kylkeen. Hyypäntieltä tulleen henkilöauton kuljettaja menehtyi onnettomuudessa. Menehtynyt 75-vuotias mies oli kotoisin Kauhajoelta. Eteläistä Yhdystietä ajaneen auton kuljettaja ja autossa olleet kolme matkustajaa loukkaantuivat lievästi ja heidät toimitettiin tarkastukseen sairaalaan.

Hyypäntien suunnasta ajettaessa on kärkikolmio osoittamassa väistämisvelvollisuutta. Eteläisellä Yhdystiellä on 60 km/h nopeusrajoitusalue.

Poliisi ja liikenneonnettomuustutkintalautakunta jatkavat kuolemaan johtaneen liikenneonnettomuuden selvittämistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  5. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  6. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  7. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  8. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  9. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  10. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  11. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  12. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  13. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  14. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  15. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  2. TTK rikkoo ennätyksiä: Tätä Hannes Suomisen kolmen kympin tanssia ihaili 1,58 miljoonaa suomalaista – katso myös aiemmat esiintymiset
  3. Pamin Koivuniemi kehottaa mäkkäriläisiä järjestäytymään
  4. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  5. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  6. Kolme pohjalaispelaajaa lentopallon EM-kisoihin
  7. Anu ja Laura kertovat: Tältä tuntuu, kun oma koira menehtyy tulipalossa – "Itkin ja silitin sylissäni kuollutta pentua"
  8. Lidlin 0,99 euron uutuusoluesta tuli kuin tulikin hitti – "Päässyt loppumaan hetkellisesti"
  9. Vakuutuspetosten määrä kasvoi koronan aiheuttamien rahahuolien myötä – näistä merkeistä tarkastajien hälytyskellot alkavat soida
  10. Fitness-Emmi, 25, haluaa kirkastaa menestystään – "Painolla ei ole merkitystä, vaan sillä miltä lavalla näyttää"
  11. Autoilija, varo vaahtohattaraa! – Pohjalaisteiden tiemerkintätyöt ovat käynnistyneet
  12. Hanneksenrinteelle nousee 20 miljoonan biopolttolaitos
  13. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  14. Epäiletkö maidon pilaantuneen helteillä? – Tämä on optimilämpö säilymiselle – jopa 2 asteen muutos voi vaikuttaa
  15. Vilauttelijamammutti käänsi päitä matkalla Seinäjoelle

Näytä lisää