Nämä ihmiset ovat nykyajan naapurikyttääjiä – kysely paljasti 16–24-vuotiaiden toiminnan

toimitus

Nykyajan naapurikyttääjä ei ole enää parvekkeeltaan tai verhojen raosta pihaa valvova mummeli.

Sen sijaan parikymppiset nuoret ja hyvätuloiset suomalaiset selvittävät muita ahkerammin, millaisia naapureita heillä on.

Vuokrakotiyhtiö Saton tekemän kyselyn mukaan kuusi prosenttia suomalasista on googlannut naapurinsa. Ikäryhmistä kaikkein ahkerimpia googlaajia ovat 16–24-vuotiaat, joista 10 prosenttia on etsinyt verkosta tietoa naapurustonsa jäsenistä.

Naapureitaan googlettaa ahkerasti myös suurimman tuloluokan, eli yli 80 000 euroa vuodessa tienaavien joukko.

Heistä peräti 11 prosenttia myönsi hakeneensa tietoa naapureistaan verkosta.

Kyselyn mukaan kyttääminen ei juuri miellytä suomalaisia. 14 prosenttia vastaajista kertoi, että kyylääminen ärsyttää.

Kyttäämistä enemmän ärsyttävät vain yleisten alueiden ja tilojen roskaaminen sekä jätekatoksen epäsiisteys ja väärinkäyttö. Roskaamista kertoi pitävänsä ongelmana 17 prosenttia vastaajista.

Ärsyyntyminen on ikäkysymys. Eniten naapureistaan ärsyyntyvät 25–34-vuotiaat vuokra-asukkaat ja vähiten 55–69-vuotiaat.

Yleisesti ottaen kysely antaa varsin hyvän kuvan vuokratalojen naapurisovusta. Peräti 84 vastaajista kertoi, että tervehtii naapuriaan. Moni on myös vähintään hyvänpäiväntuttava.

– Naapureiden kohtaaminen ei jää vain tervehtimiseen, sillä yli 61 prosenttia vaihtaa naapureidensa kanssa kuulumisia heidät nähdessään. Tämä on mielestämme hyvä uutinen, sillä se lisää myös asumisviihtyvyyttä, liiketoimintajohtaja Antti Asteljoki kommentoi Saton tiedotteessa.

Hyvästä naapurihengestä todistaa sekin, että 42 prosentin mukaan naapureissa ei ärsytä mikään.

Vain neljä prosenttia vastaajista kertoi, että naapurin häiritsevän käyttäytymisen vuoksi on pitänyt soittaa hätänumeroon. 76 prosenttia ei ole puuttunut naapureidensa käyttäytymiseen lainkaan.

Naapureiden häiritsevää käytöstä ei kuitenkaan katsota läpi sormien.

Kahdeksan prosenttia suomalaisista on ollut aiheen tiimoilta yhteydessä isännöitsijään.

Seitsemän prosenttia on käynyt soittamassa naapurin ovikelloa ja sanonut häiritsevästä asiasta suoraan.

Oman ja viereisen asunnon välistä seinää, kattoa tai lattiaa myöntää hakanneensa neljä prosenttia ihmisistä.

Tutkimuskysymyksiin vastasi 1000 suomalaista. Dagmarin tekemän tutkimuksen otos edustaa 16–69-vuotiasta suomenkielistä väestöä Manner-Suomessa.

Nämä ärsyttävät vuokra-asukkaita

Yleisten alueiden ja tilojen roskaaminen 17 % Jätekatoksen epäsiisteys ja väärinkäyttö 17 % Naapuri kyylää 14 % Ovien paiskominen 14 % Naapuri ei tervehdi 14 % Riitelyn äänet 14 % Tupakointi parvekkeella 14 % Rappukäytävässä meluaminen 13 % Tupakointi pihalla 11 % Musisointi tai muu äänekäs harrastus 11 % Television katselu tai musiikin kuuntelu 10 % Lapsen mekastaminen 10 % Lähde: Digitaalisen Median Tutkimus, Dagmar 2019

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  3. Matkalla kotimaassa: Muumimaailmassa sadusta tulee hetkeksi totta – Tove Janssonin rakastettujen tarinoiden hahmoja pääsee tapaamaan poikkeuskesänäkin
  4. Esitutkinta valmistui: Naamiomiesten Espoossa tavoittelemasta kontista löytyi "tiiliskivinä" 176 kiloa kokaiinia – arvo 25 miljoonaa euroa
  5. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  6. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  7. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  8. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  9. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  10. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  11. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  12. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  13. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  14. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  15. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Esitutkinta valmistui: Naamiomiesten Espoossa tavoittelemasta kontista löytyi "tiiliskivinä" 176 kiloa kokaiinia – arvo 25 miljoonaa euroa
  2. "Mörko-Marko" on Jalosen luottomies – "Ei olla yhdessä grillailtu"
  3. Mikä on naisen euro pelikentillä?
  4. Alusvaatemyyjä Nina, 25, paljastaa tämän hetken kuumimman muodin – tällaisia alusvaatteita naiset nyt himoitsevat
  5. Työkone rikkoutui radalle - junat myöhässä Tampereen ja Seinäjoen välillä
  6. Muista kaksi asiaa, kun otat kesäajoneuvon käyttöön – "Ajoneuvo lähtee välittömästi käytöstä ja maksut voivat olla kymmeniä tuhansia euroja"
  7. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  8. IL: Elina Hoiska valittiin jo Miss Alanyaksi
  9. Hesarin jättikysely paljasti ainutlaatuista tietoa 7 000 naisen orgasmista – yksi syy on ylivoimaisesti suurin este orgasmin saamiselle
  10. Pääsiäinen pelastettu: kokot saavat syttyä Etelä-Pohjanmaalla
  11. Huonoa tuuria teatterilla - sairastuminen siirtää ensi-iltaa toistamiseen
  12. Seinäjoen Sanomien päätoimittaja vaihtuu syksyllä
  13. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  14. Tarjolla 8034,30 euroa 10 päivän taivastelusta – tässä taisi tulla Suomen erikoisin työpaikkailmoitus
  15. Vakuutuspetosten määrä kasvoi koronan aiheuttamien rahahuolien myötä – näistä merkeistä tarkastajien hälytyskellot alkavat soida

Näytä lisää