Uusi järisyttävä väestöennuste julki: Puoli Vantaata katoaa Suomen työmarkkinoilta 10 vuodessa – syntyvyys pienenee rajusti

toimitus

Suomen väkiluku lähtee nykyisellä kehityksellä laskuun vuonna 2031. Tilastokeskuksen syyskuun lopussa julkaiseman ennusteen mukaan niin käy, jos syntyvyys pysyy nyt havaitulla tasolla.

Ennakkotilaston perusteella kokonaishedelmällisyyden arvioidaan olevan vuonna 2019 Suomessa enää 1,32–1,34.

Ennusteen mukaan vuonna 2035 väkiluku kasvaisi Uudenmaalla ja Pirkanmaalla sekä Ahvenanmaalla. Vuonna 2040 väkiluku kasvaisi Ahvenanmaan lisäksi enää Uudenmaalla ja sielläkin muuttovoiton ansiosta.

Ennusteessa oletetaan, että Suomi saa muuttovoittoa ulkomailta 15 000 henkilöä vuosittain.

Vuosien 2010–2018 välisenä aikana työikäisten (15–64-vuotiaiden) määrä on vähentynyt 122 000 henkilöllä. Vertailun vuoksi todettakoon, että Vantaan väkiluku on noin 228 000 henkilöä. Työmarkkinoilta katoavan väen määrä on siis lähes sama kuin puolet Vantaan tämän hetken väkimäärästä.

Seuraavan kahden vuosikymmenen vuoden aikana työikäisen väestön ennustetaan vähenevän hitaammin eli 111 000 henkilöllä vuoteen 2040 mennessä.

Työikäisen väestön määrän väheneminen kiihtyisi syntyvyyden laskusta johtuen 2040-luvulla. Vuosien 2041–2050 aikana työikäinen väestö vähenisi 132 000 henkilöllä ja 2051–2060 edelleen 163 000 henkilöllä.

Vuoden 2060 lopussa työikäisen väestön määrä olisi 3,19 miljoonaa henkilöä, mikä on runsaat 400 000 henkilöä nykyistä vähemmän.

Kuolleisuuden ennustetaan jatkavan alentumistaan. Miesten elinajanodotteen ennustetaan pitenevän runsaalla viidellä ja naisten vajaalla neljällä vuodella vuoteen 2040 mennessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  2. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  3. Epäily: Huumattua lasta raiskattiin kymmenen tuntia – HS: Neljää miestä syytetään epäillyistä seksirikoksista
  4. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  5. Seiska: Mervi Tapola on kuollut – sairasti levinnyttä syöpää
  6. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  7. Lidlin 0,99 euron uutuusoluesta tuli kuin tulikin hitti – "Päässyt loppumaan hetkellisesti"
  8. Salkkari-tähti saa yhä kuulla "lesboudestaan" – koskettava kohtaaminen nuoren tytön kanssa jäi syvälle sydämeen
  9. Ulkomaalainen mieskaksikko ajoi ojaan Lappajärvellä - kuski yritti estää hätäpuhelun soittamista
  10. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  11. Tässäkö Suomen rauhallisin torikamera? – "Tänään meni yksi kuorma-auto"
  12. F1-lähde: Ferrari huijaa uudella moottorillaan ja FIA tietää sen – "Mahdotonta saavuttaa laillisesti"
  13. Leffa-arvio: Imelletyn höttöistä teinilempeä syvältä afterista
  14. Komea feikkimies houkuttaa keski-ikäistä, yksinäistä naista netissä – "Sotilas, lääkäri, insinööri tai esimerkiksi öljynporauslautalla työskentelevä"
  15. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen

Näytä lisää