Mustikkasato jäi kehnoksi, mutta kekseliästä leipuria se ei haittaa – Katso reseptit niukan sadon mustikkaleivonnaisiin

Mustikkasato on tänä vuonna niukka. Moniin leivonnaisiin saa kuitenkin ihanan mustikan maun, vaikka marjoja ei käyttäisikään kovin suurta määrää. Juha Inkinen

toimitus

Mustikan sato jäi tänä vuonna kehnoksi. Syynä ovat Luonnonvarakeskuksen mukaan osittain viime kesän helteet ja kuivuus. Koska mustikkalitra oli kovemman työn takana kuin keskimäärin, kannattaa saalis käyttää harkiten.

Yksi litra mustikoita riittää kaikkiin tämän aukeaman kolmeen reseptiin. Pienestäkin määrästä mustikoita saa siten runsaan herkkukattauksen, kun reseptit valitsee ajatuksella.

Pumpulinpehmeissä gluteenittomissa jättikekseissä mustikoita on herkullisina sattumina runsaasti, vaikka 15 keksiin kuluukin vain kolme desilitraa marjoja. Keksit sopivat niin kahvipöytään kuin piknik-evääksi.

Mustikkaiset skonssit puolestaan antavat aamiaisella hyvän alun päivälle, eikä niihin tarvitse käyttää kuin pari desiä marjoja.

Skonssien teossa on tärkeää, ettei taikinaa vaivaa liikaa, jotta sen rakenne säilyy mureana. Skonssien kanssa kannattaa tarjoilla esimerkiksi kermavaahtoa ja mustikkahilloa.

Kahvipöydän keskipisteeksi kannattaa tehdä mustikkapiirakan sijasta keikauskakku, jos haluaa ottaa kaiken irti pienestä marjasaaliistaan.

Keikauskakun kuorruttaminen marengilla tekee siitä juhlavan ja näyttävän sekä antaa muutoin matalalle kakulle korkeutta.

Pumpulinpehmeät mustikkakeksit maistuvat paitsi mustikalle myös muun muassa sitruunalle. Kuva: Juha Inkinen Juha Inkinen

Pumpulinpehmeät mustikkakeksit

15 kappaletta

1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

2. Vatkaa sokeri, voi ja tuorejuusto vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmuna sekä sitruunanmehu ja -kuori.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.

4. Lisää vaahtoon kuivat aineet. Kääntele lopuksi varovasti joukkoon mustikat.

5. Muotoile leivinpaperilla vuoratulle pellille 15 isohkoa keksiä. Jätä keksit keskeltä pulleammiksi, puolikuun muotoisiksi.

6. Paista keksejä 20 minuuttia, kunnes ne ovat reunoilta kullanruskeita.

Aamiaisskonssit kannattaa tarjoilla esimerkiksi kerman ja mustikkahillon kanssa. Kuva: Juha Inkinen Juha Inkinen

Mustikkaiset aamiaisskonssit

9 kappaletta

1.Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

2. Sekoita kulhossa jauhot, sokeri, leivinjauhe ja suola. Nypi joukkoon voi. Jätä voi noin herneen kokoisiksi paloiksi taikinaan.

3. Sekoita taikinaan varovasti mustikat ja sitruunankuori.

4. Vatkaa erillisessä kulhossa kerma ja munat yhteen. Tee jauhoseoksen keskelle kolo ja kaada neste siihen. Sekoittele haarukalla taikinaa, kunnes se on yhtenäistä. Sekoita taikinaa vain sen verran kuin on pakko – älä vaivaa taikinaa, jotta se pysyy mureana.

5. Jauhota leivonta-alusta ja kaada taikina sen päälle. Taputtele taikina tasaiseksi, parin sentin paksuiseksi levyksi ja paina siitä pyöreitä skonsseja esimerkiksi lasin avulla.

6. Paista skonsseja uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoile esimerkiksi kerman ja mustikkahillon kanssa.

Mustikkakeikauskakku saa ylleen marenkia. Kuva: Juha Inkinen Juha Inkinen

Mustikkakeikauskakku

noin 10 annosta

Kakkuun:

Marenkiin

1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

2. Vuoraa irtopohjavuoka (halkaisija 20 cm) leivinpaperilla. Laita vuoan pohjalle 25 g voita nokareina ja ruokosokeri. Kuumenna uunissa noin 5 minuuttia, kunnes voi ja sokeri ovat sulaneet.

3. Kaada 3 dl mustikoita irtopohjavuokaan voi-sokerisulan päälle.

4. Sekoita kulhossa keskenään kuivat aineet, suola ja kardemumma. Sulata 30 g voita. Lisää kuiviin aineisiin kermaviili, kananmuna ja voisula. Sekoita tasaiseksi ja kaada vuokaan mustikoiden päälle.

5. Paista keikauskakkua 35–40 minuuttia. Anna jäähtyä noin 10 minuuttia ennen kumoamista.

6. Valmista marenki kakun jäähtyessä. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri joukkoon vähitellen jatkuvasti vatkaten. Vatkaa, kunnes sokerirakeita ei enää näy marengissa.

7. Levittele 2 dl mustikoita keikauskakun päälle ja pursota päälle marenki. Käännä uuni grillivastukselle ja paista kakkua muutama minuutti, kunnes marenki ruskistuu hieman päältä. Vahdi paistumista koko ajan, jotta marenki ei pala.

Teksti: Anna Sievälä Kuvat: Juha Inkinen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Nostot, panot, saldot... – HS: Tätä kaikkea Kela, verottaja ja ulosottomies pääsevät pian kurkkimaan suomalaisten pankkitileiltä
  2. Ulkopaikkakuntalainen mies yritti varastaa Hyllykallion Prismasta yli tuhannella eurolla tavaraa
  3. Syntyvyyden lasku jyrkkeni: Sekä isät että äidit ovat yhä vanhempia – Espoo, Seinäjoki ja Porvoo kaupunkien valopilkut
  4. Jori Lehterä selittää kokaiinijutussa juoksupojan tulleen "pihahommiin" – IS: Tuomiopäivä siirtyy
  5. Kaljuuntumiseen tepsivä lääke – HS: Tämä pilleri tehoaa miehillä
  6. Lidlin 0,99 euron uutuusoluesta tuli kuin tulikin hitti – "Päässyt loppumaan hetkellisesti"
  7. Ystävä: Michael Schumacherin toipuminen edennyt – katsoivat Saksan GP-kisan yhdessä televisiosta
  8. Krampit ja lihasnykinät alkavat 40-vuotiaana – uusi parantumaton tauti löytyi
  9. Ihmisen ei tarvitse juoda 2–3 litraa vettä päivässä – Lääkärit teilaavat HS:ssa muotihokeman: "Sen hyödystä ei ole mitään näyttöä"
  10. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  11. Ilkka: Vaasassa haisee kakka - hajun lähde on epäselvä
  12. Hankkeen päättyminen lopettaa Etelä-Pohjanmaan KRIS ry:ltä vankilatyön
  13. Ruotsalaislehti: Porvoon ampujat soittivat itse poliisille ja ampuivat väijyksistä – "Poliisi paikansi epäillyt Tampereelle teletietojen avulla"
  14. Miksi kuoleminen maksaa Suomessa jopa 5000 euroa? Selvitimme, mistä kallis hinta syntyy
  15. Tangojuniorista kasvoi tangokuningatar - videolla Aino Niemen tyylinäyte vuodelta 2013

Näytä lisää