Koiria tappava tauti edelleen mysteeri – "Koiran menettäminen yllättäen vakavan taudin seurauksena on raskasta"

Tappavaa tautia ei Ruokaviraston mukaan ole toistaiseksi havaittu Suomessa. Kuvituskuva. Kennelliitto

toimitus

Suomen Kennelliitto kehottaa koiranomistajia noudattamaan Ruokaviraston suositusta välttää koiran tuontia Norjasta Suomeen tai vientiä Norjaan. Myös koiran rokotusten voimassaolo ja loishäädöt on hyvä tarkistaa.

Ruokavirasto tiedotti aiemmin tänään, että se suosittelee mahdollisuuksien mukaan välttämään koirien tuontia Norjasta Suomeen sekä koirien viemistä Norjaan. Syynä on Norjassa tällä viikolla havaittu, useiden koirien kuolemiin johtanut tauti, jonka alkuperää ei vielä tunneta. Tautia ei Ruokaviraston mukaan ole toistaiseksi havaittu Suomessa.

Suomen Kennelliiton Norjan kennelliitolta saamien tietojen mukaan norjalainen eläinsairaala raportoi tämän viikon keskiviikkona koirien vakavasta taudista. Sairastuneita koiria on noin 30–40. Seitsemän koiran on vahvistettu kuolleen, mutta viestimien mukaan kuolleita koiria on enemmän, jopa 20.

Toistaiseksi ei ole varmaa, liittyvätkö kuolemantapaukset toisiinsa tai onko kyse tarttuvasta taudista. Taudin oireena on voimakas verinen ripuli. Osa koirista on myös oksentanut. Koirien vointi on heikennyt nopeasti. Kaikki tautiin sairastuneet koirat eivät ole kuolleet.

Kolmelle kuolleelle koiralle on tehty ruumiinavaus ja näytteet on lähetetty analysoitavaksi Norjan eläinlääketieteelliseen instituuttiin. Ruumiinavauksen tulokset antavat toivottavasti tietoa mahdollisista taudinaiheuttajista ja taudin itämisajasta. Tuloksia odotetaan tänään perjantaina tai viimeistään maanantaina.

Suomen Kennelliiton hallitus päätti torstai-iltana varotoimenpiteenä, että Norjassa asuvat koirat eivät toistaiseksi saa osallistua Kennelliiton alaisiin koiratapahtumiin. Vastaavan päätöksen ovat tehneet myös Ruotsin ja Tanskan kennelliitot.

– Toivomme, että tilanteesta saadaan lisää tietoa viimeistään maanantaina. Norjassa on hyvin asiantuntevia eläinlääkinnän ammattilaisia, joilla on hyvät edellytykset selvittää, mistä taudista on kyse. Myötätuntoni on norjalaisten koiranomistajien puolella. Koiran menettäminen yllättäen vakavan taudin seurauksena on raskasta, tietää Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen

Kennelliiton verkkosivuille on koottu kysymyksiä ja vastauksia Norjan tautitapauksista.

Tulevana viikonloppuna Nurmijärven Klaukkalassa järjestetään taakanvetokilpailu, johon on mediatietojen mukaan osallistumassa myös norjalaisia koiria. Taakanveto ei ole Kennelliiton alaista toimintaa eikä tapahtuman järjestävä yhdistys ole Kennelliiton jäsen. Kennelliitto arvioi norjalaiskoirien osallistumista alaisiinsa koiratapahtumiin ensi viikolla, kun lisätietoja Norjan tilanteesta on saatu.

Kennelliiton näyttelypalveluista vastaava tytäryhtiö Showlink on tavoittanut eilen kaikkien tulevan viikonlopun koiranäyttelyihin Suomessa ilmoitetut Norjassa asuvat koirien omistajat ja tiedottanut heille Suomen Kennelliiton päätöksestä. Kennelliitto on informoinut tilanteesta kaikkia tulevan viikonlopun näyttelyjärjestäjiä sekä kokeiden ja kilpailuiden ylituomareita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  5. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  8. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  9. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  10. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  11. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  12. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  13. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  14. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  15. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää