Kova brexit iskisi suomalaisiin heti marraskuun alusta – muutoksia matkustamiseen ja verkkokauppaan

Kuvituskuva. Beni Köhler

toimitus

Ison-Britannian on määrä erota Euroopan unionista 31.10. Suomen ja EU:n tavoitteena on edelleen saada voimaan aiemmin neuvoteltu erosopimus, tiedottaa Valtioneuvosto. Sopimuksettomassa erossa EU:n perussopimusten ja EU-lainsäädännön soveltaminen Britanniaan lakkaisi välittömästi. Valtioneuvoston mukaan sillä olisi merkittäviä vaikutuksia suomalaisten arkeen.

1.11. alkaen esimerkiksi nykyiset lentoyhteydet Britannian kautta EU:n ulkopuolisiin maihin saattaisivat vähentyä. Ero vaikuttaisi myös siihen, minkä arvoisesti ja mitä matkustaja voi tuoda Britanniasta EU-alueelle. Esimerkiksi lääkkeiden, elintarvikkeiden ja kasvien tuontiin tulisi rajoituksia. Matkatavaroille voitaisiin tehdä tullitarkastus.

Verkko-ostoksina Britanniasta Suomeen toimitettavat tilaukset tullattaisiin ja verotettaisiin kuten muutkin verkkokauppaostokset EU:n ulkopuolelta. Samalla lailla kuin esimerkiksi tilaukset Kiinasta tai Yhdysvalloista. Jos arvo ylittää 22 euroa, siihen lisätään vero. Lisäksi ostos pitäisi tullata.

Myös lääkkeiden tai ravintolisien tuontiin tulisi kieltoja tai rajoituksia.

EU:n lemmikkieläinpassi ei olisi enää voimassa Britanniassa, eikä sitä voitaisi käyttää tuotaessa lemmikkieläimiä Britanniasta EU:n jäsenvaltioihin.

Lisätietoa brexitistä löytyy ministeriöiden yhdessä kokoamalta verkkosivulta täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  5. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  6. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  7. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  8. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  9. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  10. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  11. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  12. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  13. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  14. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  15. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää