Oliko elokuu ennätyksellisen lämmin? Meteorologit kertovat

Elokuussa sää vaihteli suuresti eri puolilla maata. Lämpötiloiltaan elokuu oli keskimääräinen. Jussi Miettinen

toimitus

Viikonloppuna päättynyt elokuu keskilämpötilaltaan lähellä pitkän ajan (1981–2010) keskiarvoa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan keskiarvot eivät kerro kuitenkaan koko totuutta, sillä elokuu alkoi viileässä säässä, ja hallaa tai yöpakkasta mitattiin jopa maan eteläosassa useana yönä. Kuukauden alin lämpötila, -3,5 astetta, mitattiin Sodankylän Vuotsossa 10. elokuuta.

Kuukauden loppua kohden sää lämpeni selvästi, ja hellelukemia mitattiin aina Lappia myöten. Rovaniemellä 29. elokuuta mitattu hellelukema (25,3 astetta) on digitoidun havaintoaineiston perusteella Lapin myöhäisin hellepäivä.

Sademäärissä oli suurta vaihtelua, mutta yeiskuvaltaan elokuu oli suuressa osassa maata tavanomaista vähäsateisempi. Kuivinta oli maan itäosassa ja Itä-Lapissa.

Kuivuudesta huolimatta elokuussa esiintyi myös paikallisia rankkasateita. Esimerkiksi Porissa satoi elokuun 8. päivä jopa 34,7 milliä tunnissa.

Helsingin Kaisaniemessä satoi puolestaan kuun 23. päivänä 24 tunnin aikana 62,5 millimetriä.

Eniten elokuussa satoi Kemiönsaarella Kemiössä, 115,3 millimetriä. Vähiten satoi Sallan Värriötunturilla, 18,3 millimetriä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää