Mustikan satokausi alkoi – Tarkista metsän tarjonta ennen kuin päätät piirakkataikinan koon

Mustikka on monen mielestä kesän paras marja. Ensimmäiset ovat ehtineet jo toripöydille saakka. Mirja Hussain

toimitus

Mustikan satokausi on aluillaan. Etelä-Suomessa on jo saatu ensimmäiset marjat poimittua piirakoihin ja myös toripöydille. Asiakkaat ovat kyselleet ravintorikasta ja maukasta metsien aarretta jo parin viikon ajan.

Tänä vuonna mustikoita saa vähän etsiä, tutut mättäät eivät ole yhtä sinisinä kuin hyvinä vuosina. Jos mielessä siintää mustikkapiirakka, kannattaa ensin käydä metsässä ja vasta sitten laittaa taikina tulemaan sen mukaan, paljonko mustikkaa kertyi.

Arktiset Aromit ry veikkaakin tämän kesän sadosta keskinkertaista. Mustikan on arveltu kärsineen viime kesän helteistä.

Näin kauden alussa litrahinta esimerkiksi Lahden torilla on seitsemän euroa litralta, ja myyntiin asti marjaa kertyy melko niukasti.

Siellä missä mustikkaa on, ovat kerääjät valmiina. Osa ei edes malta odottaa sadon kypsymiseen saakka, vaan poimurit viuhuvat jo puolikypsillä mättäillä.

Osa marjatiloista on lähettänyt mansikanpoimintaan palkatun väen metsän puolelle. Mansikkasato alkaa hiipua, joten osa kerääjistä on siirretty mustikoiden keruuseen.

Oman kotiseudun tai mökkipitäjän sadon kypsymistä voi seurata vaivattomasti netissä. Osoitteessa mustikkaan.fi on sivusto, joka ennustaa sadon kypsymisen ja hakuja voi tehdä paikkakuntakohtaisesti. Kyseessä on sovellus, joka on Innofactorin Hackathon-päivän lopputuote.

Kirjoittaja: Mervi Pasanen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  2. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  3. Espoolainen lääkärikansanedustaja ehdottaa ruokiin energiamäärän kertovia "liikennevaloja" – "Vatsa ei tunnista syötyjä kaloreita, vaan ainoastaan syödyn ruuan määrän"
  4. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  5. Lidlin 0,99 euron uutuusoluesta tuli kuin tulikin hitti – "Päässyt loppumaan hetkellisesti"
  6. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  7. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  8. THL:n ylilääkäri US:lle: "Steiner-kouluissa on nyt riski sairastua tuhkarokkoon"
  9. Nyt mennään fiiliksellä! – Muistatko nämä Suomi-kesähitit? Kaksoiselämää, Mombasa, Lärvätsalo...
  10. Krampit ja lihasnykinät alkavat 40-vuotiaana – uusi parantumaton tauti löytyi
  11. Tuurin kyläkauppaan kuninkaallinen julkisivu - "Tulee herättämään erilaisia tunteita meissä kaikissa"
  12. Jos ikää on 37 vuotta ja palkka 3100 e/kk, kuinka paljon saan eläkettä? – Joka kolmas suomalainen yllättyy
  13. Mikrosäästäminen on helppoa – voit säästää ja kuluttaa samalla kertaa
  14. Jo 60 vanhuksen kuolemasta tutkinta hoitokodeissa – USU: Sekä yksityisiä että julkisia paikkoja kohteena
  15. Ari Suhosen kirkkain helmi Sara Kuivisto jahtaa liki 30 vuotta vanhaa SE:tä – "Kaikki on mahdollista"

Näytä lisää