SJK ja VPS kohtaavat Pohjanmaan derbyssä

Kuvituskuva Arkistokuva/ Anna-Pia Ahola

toimitus

SJK ja VPS kohtaavat lauantaina Seinäjoella. Ottelu on samalla Pohjanmaan liigaa, jossa kamppaillaan Pohjanmaan alueen herruudesta.

Pohjanmaan derby-ottelut ovat aina keränneet suuret yleisöt ja tunteet ovat olleet pinnassa molemmissa leireissä. Näissä otteluissa ei sarjataulukolla tai edellisillä otteluilla ole väliä, vain voitto merkitsee. Lauantain otteluun odotetaan suurta yleisömäärää ja molemmille joukkueille ottelussa on isot panokset jo pelkästään Veikkausliigankin osalta.

– Derby on aina derby ja ne keräävät aina suuret yleisöt. Varmasti nytkin kauden ennätysyleisöä odotetaan. Nautin niiden pelaamisesta kovasti jo aikoinaan pelaajana. Erityisesti Vaasaa vastaan, sanoo SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko

– Joukkueen sisällä emme kuitenkaan niinkään keskity derbyyn, vaan omiin asioihimme, sillä meidän täytyy parantaa peliämme.

SJK ja VPS kohtaavat nyt 27. kerran Pohjanmaan derbyssä. SJK on ollut kohtaamisissa vahvempi, sillä se on voittanut 17 kertaa ja VPS kuudesti. Vain kolmesti on päädytty tasapeliin. Kohtaamiset ovat olleet Veikkausliigaa, Suomen cupia tai jo historiaan jäänyttä Liigacupia, ja ne kaikki ovat siltä ajalta, kun SJK ja VPS ovat pelanneet samalla sarjatasolla Veikkausliigassa. Tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen Veikkausliigassa päättyi 1–1-tasapeliin Vaasassa. Silloin valmentajana oli vielä Petri Vuorinen, nyt VPS on uudessa komennossa ensimmäistä kertaa, kun Christian Sund nostettiin Vuorisen tilalle.

– Tämä on varmasti erikoisempi ottelu heidän puoleltaan tällä kertaa. Petri Vuorinen oli ollut siellä vamentajana melkein koko ajan tänä aikana, kun minä olen ollut täällä. Yleensä kun valmentajaa vaihdetaan, saattaa joukkueella olla hetken semmoinen buusti päällä. Ja meidän pitää olla hereillä siinä, sanoo SJK:n kapteeni ja keskikenttäpelaaja Mehmet Hetemaj

Ottelu alkaa lauantaina 13. heinäkuuta kello 17.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää