Seinäjoen Rengonharjun lentoasemalta aloitetaan lomalennot huhtikuussa 2020

toimitus

Viiden vuoden hiljaisuus päättyy, ja lomalennot palaavat Rengonharjun lentoaseman valikoimaan.

Lomalennot aloittaa huhtikuussa 2020 Pohjoismaiseen TravelCoNordic -konserniin kuuluva Matkavekka. Yhtiö lennättää matkustajansa Seinäjoen lentoasemalta suoraan Portugalin Algarveen. Viimeksi Matkavekka lennätti asiakkaitaan Seinäjoelta Lomamatkat-nimellä vuonna 2015.

Yhtiö kertoo vastaavansa asiakkailtaan saamaan palautteeseen.

– Haluamme vastata tähän kysyntään ja täyttää asiakkaiden toiveet tarjoamalla Seinäjoen seudulla asuville helppoja lomia suoraan kotikentältä, Matkavekan maajohtaja Sami Ansala kertoo tiedotteessa.

– Vaasan lentoasema on ollut yksi lähtökentistämme jo useana vuonna ja siitä olemme saaneet hyviä kokemuksia. Myös aiemmin silloisella Lomamatkat-nimellä Seinäjoelta operoidut lomalennot olivat todella suosittuja ja niille oli kysyntää, Ansala jatkaa.

Rengonharjun toiminnasta vastaavassa Seinäjoen Lentoasema Oy:ssä päätös uusista lomalennoista on otettu hyvillä mielin.

– Olemme tehneet aktiivisesti työtä sen eteen, että lentoasemallemme saataisiin jälleen kaupallista liikennettä. Matkavekan lento on tervetullut avaus ja toivottavasti ensimmäinen useiden sarjassa. Seinäjoen lentoasema on sijainniltaan erinomainen ja palvelee asiakkaita laajalla alueella, joten uskomme kysyntää olevan myös säännölliselle lomaliikenteelle, toteaa Seinäjoen Lentoasema Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juhani Pakari

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  5. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  6. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  7. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  8. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  9. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  10. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  11. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  12. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  13. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  14. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  15. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Keskisuomalainen mukaan e-urheiluun – yhteistyö alkoi KOVA Esportsin taustayhtiön kanssa
  2. Ystävä: Michael Schumacherin toipuminen edennyt – katsoivat Saksan GP-kisan yhdessä televisiosta
  3. Lidlin 0,99 euron uutuusoluesta tuli kuin tulikin hitti – "Päässyt loppumaan hetkellisesti"
  4. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  5. Suomi voitti salibandyn MM-kultaa ennätysyleisön edessä
  6. Eurodance jää pois – Vauhtiajot 2017 luottaa kotimaiseen musiikkiin
  7. Jaatko sinäkin löytötavaroista kuvia sosiaalisessa mediassa? Poliisilta tärkeä varoitus ja ohjeistus
  8. "Ihanaa, että Kertusta jäi tällainen muisto maailmaan" – Annika Pakkasen keskostyttö eli lyhyen elämän, hänen aloittamansa buumi tuo nyt turvaa, toivoa ja lohtua tuhansille
  9. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa
  10. Ilpo Kaikkosella mielenkiintoinen kohtaaminen Antti Tuiskun kanssa
  11. Mätkäistäänkö Kehä III:n ulkopuolelta töihin ajavalle 130 euron kuukausittainen lisälasku? – Kansanedustaja laski ruuhkamaksujen vaikutukset "pendelöijille"
  12. Fani ihmetteli Sami Hedbergin vitsiä kaksi vuotta ennen kuin kuuli totuuden – "Tuli vähän paha fiilis tyypin puolesta"
  13. Aki Palsanmäki huutokauppaa näitä Silja Linen laivojen palasia – kiinnostaisiko simpukkalamppu?
  14. Komea feikkimies houkuttaa keski-ikäistä, yksinäistä naista netissä – "Sotilas, lääkäri, insinööri tai esimerkiksi öljynporauslautalla työskentelevä"
  15. Kuluttaja paljastaa taas: 400 euron Garmin-urheilukellon verrokin saa reilulla 100 eurolla

Näytä lisää