Häpeällinen ilmiö paljastuu yhä useammin suomalaisten kodeista – "Oma lapsi vie eläkerahat"

Jari Pietiläinen

Jopa joka neljäs 60 vuotta täyttänyt suomalainen on jollain tasolla kokenut läheisväkivaltaa. Tämä merkitsee sitä, että Suomessa noin 1,2 miljoonaa henkeä saa pelätä omien omaistensa tai läheistensä fyysistä, psyykkistä, hengellistä tai taloudellista väkivaltaa.

Vanhuksia pelotellaan hylkäämisellä ja väkivallalla, jos he eivät suostu luovuttamaan omaisuuttaan. Heitä painostetaan myös vetoamalla vanhempien ikuiseenvelvollisuuteenauttaa lapsiaan.

Ikääntyneiden lähisuhdeväkivallan erityispiirteet eroavat jossain määrin nuorempiin kohdistuvasta lähisuhdeväkivallasta, vaikka väkivalta ilmiönä eli vallan väärinkäyttönä on sama kaikkien aikuisten kohdalla.

– Konkreettisimmillaan se on sitä, että oma lapsi voi viedä vanhukselta osakkeet, asunnon ja eläkerahat ja käyttää ne omiin tarpeisiinsa, kertoo Naisten Linjan sosiaalityöntekijä Sonja Tihveräinen

– Väkivaltaa on usein vallankäyttöä, jolloin ikääntynyttä äitiä tai isää voidaan kiristää tai jättää hoidotta, jos hän ei alistu väkivaltaisen omaisensa tahtoon.

Väkivallan uhriksi joutunut ikäihminen kokee tavallisesti suurta häpeää. Äärimmäisen harva vanhus haluaa tai kykenee itse kertomaan omasta tilanteestaan.

– Kun oma lapsi hakkaa tai huijaa eläkerahat esimerkiksi huumeisiin, silloin häpeäntunne on valtava, muistuttaa Suvanto ry:n vertaistuesta vastaava suunnittelija Päivi Helakallio

– Tämä on selkeästi piilorikollisuutta, jota on vaikea tuoda esiin. Moni vanhus ei suin surminkaan halua avautua ongelmasta – ja siksi siihen puuttuminen on niin vaikeaa.

Suvanto on turvallisen vanhuuden puolesta työskentelevä yhdistys, joka järjestää erilaisia tuki- ja vertaisryhmiä väkivaltaa kokeneille ikäihmisille.

Vertaisryhmissäkin väkivallan kokemuksista saattaa olla hankala avautua.

– Kun vanhus aloittaa tällaisessa ryhmässä, kestää keskimäärin kaksi ja puoli vuotta siihen, kun hän alkaa ottaa omaa tilannetta haltuunsa. Niin kipeitä nämä asiat Suomessa ovat.

Ikääntymisen seurauksena esimerkiksi fyysinen toimintakyky heikkenee, mikä altistaa riippuvuudelle toisesta ihmisestä ja sen myötä kaltoinkohtelun ja väkivallan esiintymisen riski kasvaa.

Muita altistavia tekijöitä väkivallalle ovat ikääntyneen sosiaalisen elinpiirin kapeutuminen ja yksinäisyys.

– Väkivalta ei ole koskaan kokijan syytä. Väkivaltaa kohtaava ikääntynyt on kaiken avun ja tuen arvoinen, muistuttaa Sonja Tihveräinen.

Naisten Linja ja Suvanto kokeilevat jo kuluvalla viikolla uutta tukimuotoa, jonka toivotaan helpottavan ikääntyneiden kokeman läheisväkivallan käsittelyä.

Kyseessä on väkivaltaa ja kaltoinkohtelua kokeneille ikääntyneille ja heidän läheisilleen avattava erityinen chat-palvelu.

Mahdollisuus chat-kysymyksiin ja keskusteluun järjestetään kahtena seuraavana perjantaina eli 10. ja 17. toukokuuta kello 12–16 osoitteessa:https://www.naistenlinja.fi/palvelut/chat/

Järjestöt haluavat tarjota ikääntyneille mahdollisimman matalan kynnyksen palvelun ottaa yhteyttä väkivaltatyön ammattilaisiin.

– Chat voi olla helpompi tapa sanoittaa väkivaltakokemuksia, sillä keskustelut ovat luottamuksellisia ja nimettömiä. Chatissa ei tarvitse kertoa myöskään paikkakuntaa tai mitään muutakaan itsestä, mitä ei halua, rohkaisee Sonja Tihveräinen.

Lisäksi chat tarjoaa mahdollisuuden ottaa yhteyttä mistä päin Suomea tai maailmaa tahansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  4. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  5. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  6. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  7. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  8. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  9. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  10. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  11. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  12. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  13. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  14. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa
  15. Oma raha: Hotellihuoneita siivoava Riia Korhonen, 35, on monesti harkinnut alan vaihtoa kehnon palkan takia – "Vaikka rakastankin itse työtä, olen saanut tästä ammatista monta kertaa tarpeekseni"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ihmisen ei tarvitse juoda 2–3 litraa vettä päivässä – Lääkärit teilaavat HS:ssa muotihokeman: "Sen hyödystä ei ole mitään näyttöä"
  2. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  3. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  4. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  5. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  6. 32 500 suomalaista sai apua ilmiöön, joka voi viedä ennenaikaisesti hautaan – "Yksinäisyys on murrettavissa"
  7. Rahapula vai raittius syynä? Tämä käppyrä romahti 1990-luvun laman tasolle
  8. Tangokuningatar valitaan tänään - yleisön suosikiksi nousi Mia Leivo
  9. Seinäjoen kasvu jatkuu - väkiluku ylitti heinäkuussa 63 000 asukkaan rajan
  10. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  11. Tässäkö kolme uutta puoluejohtajaa? – Näin vedonlyöntiyhtiö rankkaa poliitikot
  12. Eppu-muusikko Pantse Syrjä sai vankeutta – "Väkivalta sävytti suhdetta 10 vuotta", syyttää ex-vaimo
  13. Nostot, panot, saldot... – HS: Tätä kaikkea Kela, verottaja ja ulosottomies pääsevät pian kurkkimaan suomalaisten pankkitileiltä
  14. Käteen jää 1 200 e/kk – Yle: Matalapalkkatyö tuli Suomeen pysyvästi, jopa sadattuhannet silpputyön ja sosiaaliturvan varassa
  15. Kolumni: Puheenjohtajan kynästä

Näytä lisää