USU: Työntekijä teki 267 tuntia töitä palkatta pääministerin kansliassa – "Lakia ei ole noudatettu"

Mikko Välimaa

Merkittävä osa valtioneuvoston kanslian (VNK) työntekijöistä kokee työssään haitallista psykososiaalista kuormitusta usein tai erittäin usein, kertoo Uutissuomalainen (USU). Kansliassa on ollut myös puutteita työaikalain noudattamisessa.

Asia selvisi Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi)helmikuisessa työsuojelutarkastuksessa.

USU kertoi viimejoulun alla, että "pääministerin ministeriönä" tunnetussa VNK:ssa ja erityisesti sen hallintoyksikössä on työilmapiiriongelmia.

Entinen virkamies kertoi tuolloin, että osa esimiehistä kiusaa alaisiaan.

– Ihmisiä arvioidaan, pelotellaan, kiusataan ja murretaan systemaattisesti. Johtajat huutavat ja haukkuvat ihmisiä, sanottiin esimerkiksi yhdessä Uutissuomalaisen kyselyyn tulleessa vastauksessa.

Vastaava työsuojelutarkastaja Jenny Rintala sanoo USU:lle nyt, että VNK:ssa työntekijöitä rasssaavatseikat ovat "melko tyypillisiä niin valtionhallinnossa kuin muillakin työpaikoilla". Ongelmat ovat avin mukaan niinlieviä, että se antoi niistä vain toimintaohjeita.

Yksittäisiltä työntekijöiltä on esimerkiksi leikkautunut tasoitusjakson päätyttyä merkittävä määrä työtunteja, enimmillään peräti 267 tuntia.

Tämä tarkoittaa, että kyseinen työntekijä on tehnyt vuoden aikana 267 tuntia palkatonta työtä.

Rintalan mukaan vaikuttaa siltä, että liukumaa käytetään ministeriössä tilanteissa, joissa kuuluisi tehdä ylitöitä.

– Se kertoo, että ei ole noudatettu työaikalakia, sanoo Rintala USU:lle.

Huhtikuun alussa avi tekee työpaikkatarkastuksen vielä VNK:n hallintoyksikköön. Lisäksi on tehty tarkastus liittyen työnantajan velvollisuuteen edistää yhdenvertaisuutta.

Avi ei kerro, mikä oli tarkastuksen pontimena, ja liittyikö se mahdollisesti henkilökunnalta tulleeseen yhteydenottoon.

VNK:n alivaltiosihteerin Timo Lankisen mukaan avin tekemässä toimenpiteessä oli kyseessä rutiinitarkastus.

Valtioneuvoston kansliaeli VNK onon yksi Suomen 12 ministeriöstä.Se vastaa maan pääministerin johdolla hallitusohjelman toimeenpanon valvonnasta ja avustaa pääministeriä valtioneuvoston johtamisessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää