Mikä minusta tulee isona? – Kolme opiskelijaa kertoo

Linda Virkamäki opiskelee agrologiksi SeAMKissa. Riina Haapala

Riina Haapala

Linda Virkamäki, agrologi, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Toista vuotta agrologiksi opiskeleva Linda Virkamäki on aiemmalta ammatiltaan parturi-kampaaja. Ennen agrologin opintoja hän opiskeli hevostalouden perustutkinnon ja alkoi sen jälkeen miettiä, mitä opiskelisi vielä, jos alaa pitäisi vaihtaa.

– Minua kiinnostaa kotimainen ja puhdas ruoka sekä eläinten ja ruoantuottajien hyvinvointi, Virkamäki kertoo.

Ensimmäinen puolikas ensimmäisestä opiskeluvuodesta oli pääasiassa kaikille pakollisia aineita. Syksyllä keskityttiin jo enemmän oman alan opintoihin. Virkamäen mukaan SeAMKin hyvä puoli on vahva keskittyminen ruoka-alaan: agrologien lisäksi koulutetaan bio- ja elintarviketekniikan insinöörejä sekä restonomeja.

– SeAMK:sta löytyy osaamista koko ruokaketjun laajuudelta eli ”pellolta pöytään”.

Virkamäki suosittelee agrologiopintoja kaikille, jotka ovat kiinnostuneet ruoan alkuperästä, maataloudesta ja ympäristöstä.

– Agrologin koulutus on niin laaja ja monipuolinen. Usein ihmisillä on käsitys että meistä kaikista tulee maatalousyrittäjiä. Näin ei suinkaan ole, reilusti yli puolet valmistuvista työllistyy muihin töihin. Agrologi voi työllistyä esimerkiksi pankkiin tai erilaisiin maatalouden neuvonta- ja valvontatöihin.

Olli Karvonen, tuotantotalous, Vaasan yliopisto

Vaasan yliopistossa toista vuotta opiskeleva Olli Karvonen on enemmän kuin tyytyväinen opintoihinsa. Karvosen pääaineena on tuotantotalous.

Karvonen on erityisen kiinnostunut uusiutuvasta energiasta ja tulevaisuuden energiaratkaisuista.

Opinnot ovat ylittäneet odotukset.

– Tosi mielenkiintoisia asioita saa opiskella, porukka on mahtava ja opettajat huippuja, Karvonen kiittelee.

– Voin varauksetta suositella.

Karvosen tähtäimessä on ensin valmistua diplomi-insinööriksi. Työllistymisvaihtoehdoista häntä kiinnostavat suunnittelu ja kehitystehtävät.

– Kun saisi olla mukana, että kuinka saataisiin tuotettua energiaa vähän fiksummin ja autot, laivat ja lentokoneet kulkisivat ympäristöystävällisemmin.

Karvosen mukaan ala sopii kaikille, joita kiinnostaa tekniikka ja sen kaupallinen puoli.

Johanna Kudjoi, luokanopettaja, Oulun yliopisto

Johanna Kudjoi opiskelee viidettä vuotta luokanopettajaksi. Hän mietti alaa jo yläasteella. Pisteenä i:n päälle oli rakkaan luisteluharrastuksen loppuminen ja sen jälkeen ohjaajana ja valmentajana toimiminen.

– Silloin tiesin, että haluan työskennellä lasten ja nuorten parissa, Kudjoi kertoo.

Kudjoi kuvailee opintoja monipuolisiksi ja kertoo, että sivuaineita voi valita eri tiedekunnista. Sen myötä jokainen voi suuntautua hieman eri tavalla. Oman alansa Kudjoi on ehdottomasti löytänyt.

– Muistan vielä, kun fuksivuoden aloitin, että jes, olen päässy omieni joukkoon, Kudjoi kertoo.

Opiskelijat ovat hyvin samanhenkisiä, kun aihe kiinnostaa kaikkia.

– Meillä on rempseä ja avoin meininki, Kudjoi iloitsee.

Kudjoi suosittelee opintoja kaikille, joita kiinnostavat kasvatuksen ja koulutuksen teemat sekä lasten ja nuorten kanssa työskentely.

– Luokanopettaja on myös yhteiskunnallinen ammatti. Siinä kasvatetaan tulevaisuuden sukupolvia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää