Viis halkeamista julkisivussa – valittiin vuoden betonirakenteeksi!

Amos Rexin pääsuunnittelija Asmo Jaaksi Lasipalatsinaukion kumpareilla. Aapo Siippainen

Jukka Hämäläinen

Mediassa taivasteltiin avajaisten kynnyksellä elokuussa Amos Rexin kumpareiden halkeilua. Se ei estänyt uuden taidemuseon valintaa vuoden 2018 Betonirakenteeksi.

Amos Rex palkittiin taitavasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta rakennuttamisesta ja toteutuksesta. Perustelujen mukaan kohde on oivallinen esimerkki betonin käytöstä. Museokokonaisuuden muunneltavat sisätilat sekä erityisesti vaativat maanalaiset rakenteet ja maanpäälliset kupolirakenteet korostavat betonin tarjoamia mahdollisuuksia.

Helsingin Uutisten haastattelemat asiantuntijat pitävät kupolien halkeamia luonnollisena, vain esteettisenä haittana.

Palkintoraati kiittää suunnitteluun ja toteutukseen osallistuneita lukuisia tahoja yhteistyöstä, jolla saatiin aikaan rakennusteknillisesti onnistunut, ilmeikäs ja taitavilla detaljeilla varustettu kiinnostava arkkitehtoninen kokonaisuus. Sen katsotaan luovan uutta vuorovaikutteista, elävää kohtaamisten ja tapahtumien julkista kaupunkitilaa ja -kulttuuria. Amos Rexin suunnitteli JKMM Arkkitehdit Oy.

Rakentamista edelsivät huolellista suunnittelua vaativat purku-, tuenta- ja louhintatyöt. Erikoiseen työhön liittyi vielä sekin, että Lasipalatsinaukion keskellä oleva suojeltu savupiippu jätettiin paikalleen ja sen alapuolella ollut maanalainen lämpökeskus purettiin.

Piippu seisoi työn aikana terästukien varassa ja sen alta louhittiin runsaasti pois vanhoja rakenteita ja kalliota. Suojeltuun savupiippuun on nyt sijoitettu museon raitisilman sisäänotto- ja jäteilman ulospuhallusreitti sekä poistumistie.

Paikalla valetut kupoliholvit mahdollistavat maan alle laajat pilarittomat tilat näyttelyiden toteutukseen. Kupolien jännevälit ovat pisimmillään 32 metriä. Kupolien betonirakenteissa on hyödynnetty materiaalin maksimaalista puristuslujuutta ja betoniteknologiaa. Vinojen pintojen betonointi on ollut erittäin vaativaa.

Lasipalatsinaukion kummut päällystettiin arkkitehdin paikalle suunnittelemilla apilanlehden muotoisilla ja pyöreillä betonikivillä. Vaativa ja mittatarkka yli 2000 neliön kiveyksen asennus- ja saumaustyö on raadin mielestä tehty erityisellä tarkkuudella ja huolellisuudella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää