Trafin pääjohtaja irtisanoutui – syynä ajokorttitiedoista noussut kohu

Mia Nykopp Aleksi Malinen / LVM

Mikko Välimaa

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin pääjohtajaMia Nykopp on irtisanoutunut, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö.

Nykoppin mukaan syynä on Trafin ympärille noussut kohu ajokorttitietojen julkistamisesta.

– Trafin julkiset kuljettajatiedot -palvelun toiminnasta syntyneen tilanteen rauhoittamiseksi ja luottamuksen palauttamiseksi olen päättänyt siirtyä sivuun Trafin pääjohtajan tehtävästä, Nykopp toteaa LVM:n tiedotteessa.

Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi torstaina saaneensa Viestintävirastolta ensimmäisen alustavan asiantuntija-arvion Trafin sähköisten palveluiden tietosuojasta. Trafi sulki palvelut kohun alettua viime viikonloppuna.

Viestintävirastossa selvitystä johtava pääjohtaja Kirsi Karlamaa sanoo tiedotteessa, että Trafin palveluiden tietoturvallisuus on "keskimääräistä paremmalla tasolla" verrattuna valtiohallinnon muihin vastaaviin kohteisiin.

Ministeriön mukaan Trafin sähköisten palveluiden avaamisessa on kuitenkin edelleen riskejä ja siksi palveluita avataan käyttöön yksi kerrallaan.

– Palveluita otetaan käyttöön sitä mukaa kun Viestintävirasto arvioi sen olevan mahdollista. Tarkemmista aikatauluista ilmoitetaan heti kun ne selviävät.

Trafin verkkopalvelusta nousi kohu viikonloppuna, kun virasto avasi kuljettajatiedot maksuttomaan hakuun.Kesästä lähtien sivustolta on kuka tahansa pystynyt selvittämään, onko tietyn henkilön ajo-oikeus voimassa vai ei. Palvelusta on voinut saada selville myös tietoja, joita voi käyttää identiteettivarkauksiin.

Trafin tietojohtajaJuha Kenraalikertoi aiemminYlelle, että kuljettajatiedot-palvelu on itsessään turvallinen, mutta ongelmia voi syntyä tietojen yhdistämisestä.

– Haaste on se, että väärissä käsissä tietoja voi yhdistellä ja niistä voi tehdä päätelmiä, hän sanoi.

Kuljettajatiedot-palveluei ole Trafissa uusi vaan samoja tietoja on voinut saada aiemmin puhelimitse ja sähköpostilla. Palvelu oli tuolloin maksullinen.

Trafin pääjohtajana toimii vuoden loppuun asti Liikennevälineet-toimialan johtaja Olli Lindroos

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää