Tanelinrannan Salen korvannut S-Market avaa perjantaina

toimitus

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa avaa tulevana perjantaina S-marketin Seinäjoen Tanelinrantaan.

Uusi S-market korvaa aikaisemmin samalla tontilla sijainneen Eepeen Sale-marketin, joka purettiin uudisrakennuksen alta kosteusvaurioiden vuoksi.

Neliöitä uudessa kaupan yksikössä on noin 1 500.

Kohteessa on Eepeen mukaan pyritty energia- ja ympäristötehokkuuteen muun muassa lämmön talteenotolla ja ledivalaistuksella. Uuden myymälän katolle asennetaan myös aurinkopaneelit, joiden suunnittelu aloitetaan heti avajaisten jälkeen.

Eepee haki alueelle tehdyn kaavamuutoksen yhteydessä laajennuksen polttoaineen jakelua varten S-Marketin myötä palveluita on laajennettu myös Postin pakettiautomaatteihin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.