Unohda juusto, katso mitä ammattilainen käyttää hiirenloukussa

Hiiri tarvitsee kuuden millin kulkuaukon, rotta ja orava livahtavat parin sentin koloista. teemu virtanen

Marjo Rämö

LÄNSI-UUSIMAA | – Jyrsijät voivat aiheuttaa muutaman satasen tai tuhansien eurojen vahinkoja järsiessään rakennusten eristeitä, rakenteita tai sähköjohtoja, kertoo lähes 30 vuotta tuholaistorjuntaa tehnyt Jouni Siltala Rentokilista.

Äärimmäisessä tapauksessa vaarana on jyrsityn sähköjohdon aiheuttama tulipalo tai putken nakertamisesta aiheutuva vesivuoto.

Syksyin etenkin hiiret ja rotat pyrkivät rakennusten lämpöön. Oravat keräävät ruokavarastojaan kattorakenteisiin.

Ensisijaisesti eläinten syksyistä invaasiota tulisi torjua ennalta, tekemällä rakennuksista jyrsijätiiviitä ja viemällä kesämökeiltä eläimiä houkuttelevat ruoat pois.

Haasteena on se, että pikkujyrsijät mahtuvat todella pienistä koloista. Hiiri tarvitsee kuuden millin kulkuaukon, rotta ja orava livahtavat parin sentin koloista.

Rakojen tilkitsemiseen voi käyttää metallilevyjä ja verkkoja.

– Joskus tilanne vaatii koko rakennuksen ulkolaudoituksen alareunan vuoraamisen suojaverkolla, Siltala kertoo.

Puuston ja pensaiden poistaminen rakennuksen seinustoilta ja katon liepeiltä hankaloittavat eläinten kulkemista.

Jos ennaltaestävät toimenpiteet eivät auta, Siltala neuvoo asettamaan rapinapaikkoihin ja kulkureiteille loukkuja.

Loukkujen pitää olla sen verran jämäköitä, että ne tappavat jyrsijän heti. Loukku on myös hyvä sitoa johonkin kiinni.

Ammattilaisen neuvo syötiksi niin rotille kuin hiirille on suklaapalaa.

Mikäli omat taidot tai kylmäpäisyys eivät riitä, apua saa ammattilaisilta, joiden arsenaaliin kuuluu myös rotanmyrkky.

– Jyrsijöiden hävitys vaatii yleensä 2–3 käyntikertaa ja 1–2 kuukaudessa.

Kuluja torjunnasta tulee joitakin satoja euroja tehtävästä riippuen.

Siltalan mukaan torjunta tuottaa lähes aina toivotun tuloksen, mikäli kulkureitit saadaan tukittua.

– Joissakin tapauksissa ongelma on laajemmin asuinalueella ja silloin on tärkeää, että asukkaat ja taloyhtiöt lähtevät yhdessä torjumaan ongelmaa.

Miten karkoitan oravan välikatosta?:

Kopistele luudan varrella kattoa aina kun kuulet liikettä.

Huudata musiikkia täysillä useampi päivä. (Musiikkiehdotuksia: Tapani Kansaa, Antti Tuiskua, Rammstein.

Tilkitse kaikki kulkureitit verkolla.

Hanki kissa.

Kokeile ultraäänikarkotinta.

Kokeile rautakaupasta saatavaa kissakarkotetta.

Lopeta lintujen ruokkiminen tontilla.

Harvenna pihan puustoa niin, etteivät puut tarjoa kulkureittejä katolle.

Lähde: Rintamamiestalo -Facebook-ryhmä

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.