2-vuotiaan lapsen hampaat mätänivät suuhun – HS: Harjauksen laiminlyöneelle äidille ehdollista vankeutta ja 4000 euron korvausvelvollisuus

toimitus

Nuori äiti joutuu maksamaan pojalleen 4 000 euron korvaukset laiminlyötyään pojan hampaiden hoidon.

Helsingin Sanomien mukaan kolmikymppinen pohjoissuomalainen äiti tuomittiin 30 päivän ehdolliseen vankeuteen Rovaniemen hovioikeussa.

Oikeuden mukaan äiti harjasi vuonna 2013 syntyneen pojan hampaita vain satunnaisesti. Lisäksi lapsen hammashoitolakäyntejä laiminlyötiin.

Laiminlyöntien vuoksi kaikki pojan yläetuhampaat sulivat ikenen tasolle reikiintymisen takia.

Lopulta 2,5-vuotiaalta lapselta piti poistaa nukutuksessa seitsemän ja paikata kuusi hammasta. Rikos päättyi, kun huoltovastuu siirtyi äidiltä sijaisvanhemmille lapsen ollessa 2,5-vuotias.

Lääkärinlausuntojen mukaan hampaiden reikiintymiseen vaikutti huonon hoidon lisäksi ruokavalio, johon syyttäjän mukaan sisältyi paljon sokerimehuja, keksejä, karkkeja ja sipsejä.

Oikeus kuitenkin katsoi, ettei tästä ollut näyttöä, sillä äiti sanoi antaneensa lapselle normaalia kotiruokaa.

Äiti kiisti syytteen ja katsoi huolehtineensa poikansa suun ja hampaiden terveydestä riittävän huolellisesti.

Oikeuden mukaan äiti ei ollut tahallaan vahingoittanut pojan terveyttä, ja siksi syyte pahoinpitelystä hylättiin ja äiti tuomittiin vammantuottamuksesta.

Äidinrangaistukseen sisältyi myös tuomio 6-vuotiaan tytärpuolen pahoinpitelystä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.