Nämä emojit eivät kelvanneet – sopiiko verenpisara naisten kuukautisia kuvaavaksi symboliksi?

Nämä emojit eivät kelvanneet kuukautisemojiksi. Plan International

toimitus

Lastenoikeusjärjestö Plan International kampanjoi kuukautisille omaa emojia. Tavoitteena on poistaa tabuja.

– Sadoilla miljoonilla tytöillä ja naisilla on kuukautiset, joten kyseessä pitäisi olla mitä tavanomaisin asia eikä vaikenemisen ja häpeän aihe, sanoo Planin Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen.

Suurelle osalle maailman tytöistä ja naisista on epämukavaa puhua kuukautisista.Planin tutkimus kertoo, että puolet 18–34-vuotiaista brittinaisista kokisi kuukautisista kertomisen helpommaksi, jos käytössä olisi oma emoji.

Plan International keräsi jo viisi ehdotusta kuukautisemojiksi, ja britti- ja australialaisyleisö äänestivät niistä parhaaksi symbolin, jossa alushousuissa on veripisara.

Emojivalikoimaa säätelevä Unicode Consortium ei Planin mukaan kuitenkaan hyväksynyt symbolia osaksi Unicode-standardia. Plan esittää nyt emojiksi uutta vaihtoehtoa, yksinkertaista veripisaraa.

– On harmillista, että realistinen emoji tytöille ja naisille luonnollisesta asiasta torjuttiin. Syntyy vaikutelma, ettei kuukautisista saisi puhua avoimesti emojikielellä. Sen sijaan esimerkiksi oksentamiselle löytyy emoji, ja kakkaemojista on tehty jopa pehmoleluja, Plan Internationalin digitaalisen kehityksen asiantuntija Nora Lindström sanoo tiedotteessa.

Nyt tytöt ja naiset käyttävät purkautuvaa tulivuorta tai punaista kukkaa esittävää emojia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  4. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  5. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  6. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  7. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  8. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  9. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  10. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  11. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  12. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  13. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  14. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa
  15. Oma raha: Hotellihuoneita siivoava Riia Korhonen, 35, on monesti harkinnut alan vaihtoa kehnon palkan takia – "Vaikka rakastankin itse työtä, olen saanut tästä ammatista monta kertaa tarpeekseni"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  2. Ihmisen ei tarvitse juoda 2–3 litraa vettä päivässä – Lääkärit teilaavat HS:ssa muotihokeman: "Sen hyödystä ei ole mitään näyttöä"
  3. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  4. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  5. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  6. Tangokuningatar valitaan tänään - yleisön suosikiksi nousi Mia Leivo
  7. 32 500 suomalaista sai apua ilmiöön, joka voi viedä ennenaikaisesti hautaan – "Yksinäisyys on murrettavissa"
  8. Rahapula vai raittius syynä? Tämä käppyrä romahti 1990-luvun laman tasolle
  9. Aaron puuttuvat miljoonat
  10. Onko koirallasi jo reilusti ikää? – Nämä viisi sairautta vaivaavat lemmikkejä eniten
  11. Käteen jää 1 200 e/kk – Yle: Matalapalkkatyö tuli Suomeen pysyvästi, jopa sadattuhannet silpputyön ja sosiaaliturvan varassa
  12. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  13. Seinäjoen kasvu jatkuu - väkiluku ylitti heinäkuussa 63 000 asukkaan rajan
  14. Tässäkö kolme uutta puoluejohtajaa? – Näin vedonlyöntiyhtiö rankkaa poliitikot
  15. Eppu-muusikko Pantse Syrjä sai vankeutta – "Väkivalta sävytti suhdetta 10 vuotta", syyttää ex-vaimo

Näytä lisää