Lukio-opiskelijoilta aiotaan leikata yli 160 euroa – "Todella suuri uhka koulutukselle"

Lukio-opiskelijaa kohti käytetään ensi vuonna alle 6000 euroa, jos valtiovarainministeriön talousarvioesitys toteutuu sellaisenaan. Arkisto/Ella Kajaste

toimitus

Valtiovarainministeriön talousarvioesityksessä lukio-opiskelijoiden keskimääräinen rahoitus ensi vuodelle pienenee 6 070,92 eurosta 5 906,15 euroon. Suomen Lukiolaisten Liitto on mahdollisesta 164,77 euron leikkauksesta näreissään.

– Lukion rahoituksessa mennään jo nyt aivan kipurajoilla. Laskeva yksikköhinta edellyttää joko uusia säästöjä tai kuntien rahoituksen kasvattamista. On erittäin epätodennäköistä, että jälkimmäiseen pystyttäisiin kaikkialla – tämä on todella suuri uhka tasalaatuiselle lukiokoulutuksellemme, SLL:n puheenjohtaja Alvar Euro sanoo.

Liiton mukaan leikkaus tulisi erityisen huonoon aikaan, sillä ensi vuonna astuu voimaan uusi lukiolaki, joka tiivistää lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyötä ja mahdollistaa oppiainerajojen ylittämisen opintokokonaisuuksissa. Tämä vaatii myös resursseja suunnitteluun ja toteutukseen.

Rahoituksen laskeminen johtuu lukion rahoitusjärjestelmästä. Rahoitus määräytyy kolmen vuoden takaisten toteutuneiden kustannusten perusteella. Kun viime hallituskaudella lukiokoulutukseen kohdistettiin mittavat leikkaukset, koulutuksen järjestäjät joutuivat sopeuttamaan toimintaansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää