Nyt se tapahtui! 90 000 000 euron Eurojackpot-voittaja löytyi – Voiton lunastikin 4 onnellista

Eurojackpotista ei tällä kertaa herunut suurvoittoja Suomeen, mutta Marrakech 64 oli sen sijaan taikasana Lomatonnissa. –  Veikkaus

Jari Pietiläinen

Suomen kaikkien aikojen suurin rahapelivoitto on lunastettu tällä viikolla Veikkauksen pääkonttorista Helsingistä. Loimaan Prismassa pelattu Eurojackpotin rivi toi voittajille yhteensä noin 90 miljoonaa euroa.

Voittajat olivat yhteydessä Veikkaukseen ja kävivät pääkonttorilla kuittaamassa rahat tileilleen tällä viikolla. He ehtivät sulatella asiaa ennen rahojensa lunastamista lähes kolme kuukautta.

Onnekkaat numerot arvottiin Eurojackpotin kierroksella 6/2018, yhdeksäs helmikuuta 2018. Voittajia on yhteensä neljä. He ovat kotoisin Varsinais-Suomesta. Jokaisen voitto-osuus alavoittoineen on 22 504 200 euroa.

Peli oli ostovaiheessa jaettu viiteen osaan. Jokaisella voittajalla oli porukkapelistä yksi osuus ja lisäksi yksi neljäsosa viidennestä osuudesta.

Myyntipaikoissa, kuten esimerkiksi marketeissa, kioskeilla ja huoltoasemilla, peli on mahdollista jakaa kahden, viiden tai kymmenen osuuden kimpaksi. Keskinäisillä sopimuksilla myös muunlaiset kimpat ovat mahdollisia.

Voittajille tarjottiin pääkonttorilla juhlan kunniaksi leivoskahvit kuohuvan juoman kera. Edelleen hyvin hämillään voitosta oleva nelikko tahtoo pitää onnenpotkustaan erittäin matalaa profiilia. Elämä jatkuu raiteillaan, vaikka tilille tipahtikin nyt reippaampi summa rahaa.

Eräs nelikon jäsenistä tiivistää syyn pitkään viivyttelyyn.

– Piti saada riittävästi aikaa jäsentää ajatuksia tästä asiasta, voittaja perusteli Veikkaukselle.

Kaikkiaan 90 miljoonasta eurosta ja voittotositteiden kohtalosta on pyörinyt helmikuusta saakka erittäin villejä huhuja ja spekulaatioita. Totuuden tiesi –ja tietää edelleen –vain harva.

– Ei sentään koira syönyt, yksi voittajista sanoi, mutta ei halunnut kuitenkaan avata enempää, missä he tositteitaan viikkokausia säilyttivät.

Myös Veikkauksella iloitaan voiton lunastamisesta.

– Olemme iloisia ja helpottuneita, että voittajat löytyivät ja miljoonat löysivät kodin, Veikkauksen tiedottaja Pipsa Öhman sanoo.

– Toivottavasti tuoreet miljonäärit nauttivat voitostaan ja laittavat hyvän kiertämään niin, että valtavasta potista on iloa myös muille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää