Tutkimus paljastaa sukupuolten eroja raha-asioissa: naiset puhuvat rahasta avoimemmin, miehet säästävät useammin eläkettä varten

Tutkimuksen mukaan lähes puolet naisista kertoo keskustelevansa palkastaan ystäviensä kanssa. Riitta Ketola

Tuomas Massinen

Suomalaisnaiset keskustelevat raha-asioistaan avoimemmin ja suunnittelevat talouttaan tunnollisemmin kuin miehet, kertoo maksupalvelu Klarnan teettämä tutkimus.

Tutkimuksessa selvitettiin rahankäyttöön liittyviä tapoja ja asenteita kymmenessä maassa.

Suomalaisnaiset puhuvat taloudesta avoimesti. Lähes puolet eli 46 prosenttia naisista kertoo keskustelevansa ystäviensä kanssa palkastaan. Miehistä näin kertoo tekevänsä 38 prosenttia.

Suomalaisnaiset pitävät avointa rahakeskustelua tärkeänä tabujen rikkomiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

Naiset ovat myös miehiä suunnitelmallisempia taloudenpidossaan: 57 prosenttia naisista kertoo suunnittelevansa raha-asioitaan tulevaisuutta varten, kun miehistä talouttaan suunnittelee 52 prosenttia.

Tutkimuksen mukaan suomalaisnaiset ovat myös miehiä innokkaampia säästämään. Naisista 47 kertoi säästävänsä lyhyellä aikavälillä. Miehistä näin sanoi tekevänsä 38 prosenttia.

Suurempi osa suomalaismiehistä kertoi kuitenkin säästävänsä eläkettä varten: näin sanoi tekevänsä 31 prosenttia miehistä, kun naisten prosenttiluku oli 22.

Klarnan teettämään tutkimukseen osallistui noin 20 000 henkeä Alankomaista, Australiasta, Espanjasta, Isosta-Britanniasta, Itävallasta, Norjasta, Ruotsista, Saksasta, Suomesta ja Yhdysvalloista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  4. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  5. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  6. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  7. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  8. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  9. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  10. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  11. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  12. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  13. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  14. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa
  15. Oma raha: Hotellihuoneita siivoava Riia Korhonen, 35, on monesti harkinnut alan vaihtoa kehnon palkan takia – "Vaikka rakastankin itse työtä, olen saanut tästä ammatista monta kertaa tarpeekseni"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  2. Ihmisen ei tarvitse juoda 2–3 litraa vettä päivässä – Lääkärit teilaavat HS:ssa muotihokeman: "Sen hyödystä ei ole mitään näyttöä"
  3. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  4. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  5. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  6. Seinäjoen kasvu jatkuu - väkiluku ylitti heinäkuussa 63 000 asukkaan rajan
  7. Tangokuningatar valitaan tänään - yleisön suosikiksi nousi Mia Leivo
  8. Rahapula vai raittius syynä? Tämä käppyrä romahti 1990-luvun laman tasolle
  9. 32 500 suomalaista sai apua ilmiöön, joka voi viedä ennenaikaisesti hautaan – "Yksinäisyys on murrettavissa"
  10. Käteen jää 1 200 e/kk – Yle: Matalapalkkatyö tuli Suomeen pysyvästi, jopa sadattuhannet silpputyön ja sosiaaliturvan varassa
  11. Ilkka: City Kauppapaikat hankki kauppakeskuksia kahdeksasta kaupungista
  12. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  13. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  14. Nostot, panot, saldot... – HS: Tätä kaikkea Kela, verottaja ja ulosottomies pääsevät pian kurkkimaan suomalaisten pankkitileiltä
  15. Rakennusliitto epäilee virhettä Kaivopuiston benjitornin käytössä: "Jonkun olisi pitänyt päivän päätteeksi laittaa puomi sisään"

Näytä lisää