"Koronakriisi iskee täällä syvästi ja rajusti" – Uudenmaan maakuntajohtaja toivoo liikkumisrajoitusten lopettamista mahdollisimman pian

Jussi Vehkasalo

Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen toivoo, että Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta loppuisi mahdollisimman pian. Liikkumisrajoitukset Uudenmaan maakuntarajojen yli astuivat voimaan 28. maaliskuuta ja ne ovat voimassa 19. huhtikuuta saakka.

– Toivottavasti tuolloin 19. päivä meillä on sellainen tilanne, joka mahdollistaa liikkumisrajoitusten purkamisen. Uskon, että tuolloin vajaan kahden viikon päästä oltaisiin tilanteessa, jossa liikkumisrajoituksista ei enää niin suurta hyötyä ole, Savolainen sanoo.

Liikkumisrajoitusten tarkoituksena on estää koronavirustartuntoja sekä hidastaa epidemian leviämistä Uudeltamaalta muualle Suomeen.

Savolainen arvelee, että koronavirusepidemian levinneisyys Suomessa alkaa olla sitä luokkaa, että uusmaalaiset sitä tuskin enää merkittävästi levittäisivät muualla Suomessa.

– Lomakausihan on tuolloin jo ohi. Toki kaikki muut varotoimenpiteet on syytä säilyttää. Totta kai tässä liikkumisrajoitusasiassa on mentävä terveys edellä, vaikka pitää miettiä myös yhteiskunnan muita toimintoja, kuten esimerkiksi yritysten asemaa.

Savolainen kuvailee Uudenmaan yrityspohjaa palveluvaltaiseksi.

– Koronakriisi iskee täällä syvästi ja rajusti juuri tämän alan yritysten toimintaan.

Jos liikkumisrajoitusta päätetään jatkaa, täytyy tilanteeseen kuitenkin Savolaisen mielestä sopeutua.

– Siinä tilanteessa ei auta, että lähtisimme pullikoimaan vastaan. Jos liikkumisrajoituksen jatkaminen 19. huhtikuuta jälkeen nähdään terveydellisistä syistä tarpeelliseksi, niin sitten niin on tehtävä, Savolainen jatkaa.

Hän toivoo, että Suomessa ei tarvitsisi mennä ulkonaliikkumiskieltoihin ja muihin, joita joissakin Euroopan maissa on otettu käyttöön.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ystävä: Michael Schumacherin toipuminen edennyt – katsoivat Saksan GP-kisan yhdessä televisiosta
  2. Video: Uudella lottotytöllä on missitausta – korvaa Jasmin Hamidin
  3. Kuopion koulusurma herätti maailman huomion – KSML: Nämä huippumediat noteerasivat verityön
  4. Tarttuuko flunssa, jos sairas pärskii kohti? – Asiantuntija kyseenalaistaa vanhan väitteen Ylellä
  5. Teemu Pukin Valioliiga-seuralta suoraa tukea Suomelle – "Seisomme täysin Huuhkajien takana"
  6. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  7. Kaivinkoneen kuljettaja menehtyi jäätyään puristuksiin Lellunnevantien maankaatopaikalla
  8. Tässäkö Suomen rauhallisin torikamera? – "Tänään meni yksi kuorma-auto"
  9. Husu Hussein vaati rangaistusta kunnianloukkauksesta – poliisi ei tutki Jussi Halla-ahon "häpäisevää" twiittiä
  10. Oppilas puukotti tyttöä miekalla kaulaan Kuopiossa, uhreina opettaja ja koulutovereita – yksi kuollut, kymmenen sairaalaan
  11. Yrittäjä nosti kalastuskiellossa olevan taimenen firmansa markkinahoukuttimeksi: "Tulkaa tekin pyytämään" – salakalastuksesta on kärynnyt jopa NHL-miljonäärejä
  12. Livetallenne: Hallituksen ravintolarajoitusten lieventämistä koskevasta infosta 19.5.2020
  13. Lidlin 0,99 euron uutuusoluesta tuli kuin tulikin hitti – "Päässyt loppumaan hetkellisesti"
  14. Nyt tulee jo kuumaa: Meteorologi ennustaa jopa 30 asteen lämpöä Suomeen – "Sadetta ei ole luvassa"
  15. Haloo Helsinki laittoi yleisön sekaisin viimeisellä Ruisrock-keikallaan pitkään aikaan: Elli Haloo lopetti esityksen kirjaimellisesti selällään

Näytä lisää