Hallitus torjuu koronakriisin menetyksiä ja haittoja historiallisen suurella lisätalousarviolla

Klaus Nurmi

Suojavarusteiden, laitteiden ja lääkkeiden hankinta saa lisärahaa 600 miljoonaa euroa, tiedotti hallitus keskiviikkona.

Yritysten tukemiseen tarkoitettua apua lisätään noin miljardilla eurolla. Ja ihmisten päivittäisen toimeentulon turvaamiseen hallitus varautuu tänä vuonna yhteensä noin 1,5 miljardilla eurolla.

Keskiviikkona päättyneessä kehysriihessä hallitus päätti uusista toimista ja tämän vuoden toisesta lisätalousarviosta, joilla torjutaan koronakriisin aiheuttamia menetyksiä ja taloudellisia vahinkoja.

– Vaurioitta emme tule kriisistä selviytymään, totesi tiedotustilaisuudessa pääministeri Sanna Marin (sd).

Hallitus on sitoutunut turvaamaan suomalaisten hyvinvoinnin ja yritysten selviytymisen kriisin yli mahdollisimman vähäisin inhimillisin ja taloudellisin vahingoin.

Kaikkiaan lisätalousarvio nousee historiallisen suureksi, 4,1 miljardiin euroon. Siitä tälle vuodelle osoitetaan 3,6 miljardia euroa.

Kuntien tämän vuoden verotulojen menetyksiä hallitus korvaa ensi toimena kriisitilanteessa 547 miljoonalla eurolla. Toukokuun lisätalousarvioesitykseen valmistellaan myös kuntien tukipaketti, joka nousee vähintään miljardiin euroon.

Kriisin vuoksi ahdinkoon joutuneita kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön toimijoita tuetaan yhteensä yli 60 miljoonalla eurolla. Maaseudun yritystoimintaan panostetaan 40 miljoonaa euroa.

Koronaepidemian vuoksi palkatta töistä poissa oleva vanhempi voi hakea väliaikaista tukea. Uusi etuus on 723,5 euroa kuukaudessa eli vanhempainpäivärahan vähimmäismäärä. Tähän hallitus varaa yhteensä 94 miljoonaa euroa.

Työttömyyden ja lomautusten lisääntymisen vuoksi hallitus ehdottaa eri korvauksiin ja tukiin noin 1,1 miljardin euron lisäystä.

Pienille ja keskisuurille yrityksille osoitetaan lisärahaa 200 miljoonaa euroa entisten lisäksi koronaviruksen vaikutusten ehkäisemiseen. Myös Business Finlandin avustusvaltuuksia yritysten tukemiseen korotetaan 100 miljoonalla eurolla.

Business Finlandin lainojen myöntämisvaltuutta aiotaan nostaa 300 miljoonalla eurolla.

Yksinyrittäjienkin tukea kuntien kautta hallitus haluaa lisätä.

Rajavartiolaitokselle hallitus haluaa 8,4 miljoonaa euroa lisärahaa, josta ensin osa suunnataan sisärajavalvonnan jatkamiseen 13. toukokuuta asti.

EU:n ja Schengenin sisärajavalvonta palautettiin Suomen rajoille 19. maaliskuuta.

Tämän vuoden toinen lisätalousarvioesitys annetaan eduskunnalle valtioneuvoston yleisistunnossa torstaina 9. huhtikuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  2. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  3. Epäily: Huumattua lasta raiskattiin kymmenen tuntia – HS: Neljää miestä syytetään epäillyistä seksirikoksista
  4. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  5. Seiska: Mervi Tapola on kuollut – sairasti levinnyttä syöpää
  6. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  7. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  8. Salkkari-tähti saa yhä kuulla "lesboudestaan" – koskettava kohtaaminen nuoren tytön kanssa jäi syvälle sydämeen
  9. Lidlin 0,99 euron uutuusoluesta tuli kuin tulikin hitti – "Päässyt loppumaan hetkellisesti"
  10. Ulkomaalainen mieskaksikko ajoi ojaan Lappajärvellä - kuski yritti estää hätäpuhelun soittamista
  11. Tässä ovat Seinäjoen tuleva valtuusto – kolmannes paikoista uusille
  12. F1-lähde: Ferrari huijaa uudella moottorillaan ja FIA tietää sen – "Mahdotonta saavuttaa laillisesti"
  13. Komea feikkimies houkuttaa keski-ikäistä, yksinäistä naista netissä – "Sotilas, lääkäri, insinööri tai esimerkiksi öljynporauslautalla työskentelevä"
  14. Leffa-arvio: Imelletyn höttöistä teinilempeä syvältä afterista
  15. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen

Näytä lisää