Stockmann hakeutui yrityssaneeraukseen – "ennennäkemätön tilanne"

toimitus

Stockmann Oyj on jättänyt 6. huhtikuuta Helsingin käräjäoikeudelle hakemuksen yrityssaneerausmenettelyyn, kerrotaan yhtiön tiedotteessa. Taustalla on Euroopassa puhjennut koronavirusepidemia, joka tiedotteen mukaan on aiheuttanut merkittävän muutoksen Stockmann-konsernin liiketoimintaympäristöön ja on alentanut asiakasmääriä äkillisesti.

Huolimatta siitä, että Stockmann-tavarataloliiketoiminnan ja Lindexin verkkokauppa on jatkanut kasvuaan viime viikkoina voimakkaasti, digitaalisen asioinnin kasvu ei tässä poikkeuksellisessa tilanteessa riitä korvaamaan asiakasmäärien erittäin voimakasta laskua, tiedotteessa kerrotaan.

Yrityssaneerausmenettely ei koske konsernin tytäryhtiöitä eli Stockmann-tavarataloja Baltiassa eikä Lindexiä.

– Keväällä 2019 tehdyt strategiset valinnat ovat osoittautuneet oikeiksi, ja konsernin liiketoiminta on kehittynyt niin vuonna 2019 kuin tammi–helmikuussa 2020 tavoitellulla tavalla. Koronaepidemian aiheuttama ennennäkemätön tilanne johti kuitenkin tilanteeseen, jossa asiakasmäärien lasku on ollut erittäin voimakasta ja yhtiön kassavarat ovat ehtyneet. Tässä erittäin vaikeassa tilanteessa yhtiön hallitus on päättänyt Stockmannin hakeutumisesta yrityssaneeraukseen. Selkeä näkemyksemme on, että Stockmann-konsernilla on käynnistettyjen toimenpiteiden myötä kannattavan liiketoiminnan edellytykset olemassa, toteaa Stockmann Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia tiedotteessa.

– Ensisijaisena tavoitteenamme on nyt turvata yhtiön toimintaedellytykset ja säilyttää työpaikat, toteaa tiedotteessa puolestaan Stockmann Oyj:n toimitusjohtaja Jari Latvanen

Stockmann tiedotti 18. maaliskuuta arvioivansa, että koronaviruksen puhkeaminen sekä sen aiheuttamat monet rajoitukset ja säännökset tulevat merkittävästi heikentämään yhtiön liiketoimintojen volyymiä ja kannattavuutta. Yhtiö käynnisti 23. maaliskuuta tavarataloliiketoimintaa koskevat säästötoimenpiteet ja yhteistoimintaneuvottelut Suomessa henkilöstöresurssien sopeuttamiseksi määräaikaisin lomautuksin.

Myös Lindex on käynnistänyt sopeutustoimet vähentääkseen kustannuksia ja sopeuttaakseen henkilöstöresurssejaan sen eri toimintamaissa koronavirustilanteessa, kerrotaan tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  5. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  8. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  9. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  10. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  11. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  12. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  13. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  14. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  15. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Seinäjoen kasvu jatkuu - väkiluku ylitti heinäkuussa 63 000 asukkaan rajan
  2. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  3. Ihmisen ei tarvitse juoda 2–3 litraa vettä päivässä – Lääkärit teilaavat HS:ssa muotihokeman: "Sen hyödystä ei ole mitään näyttöä"
  4. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  5. Rakennusliitto epäilee virhettä Kaivopuiston benjitornin käytössä: "Jonkun olisi pitänyt päivän päätteeksi laittaa puomi sisään"
  6. Kuluttaja paljastaa taas: 400 euron Garmin-urheilukellon verrokin saa reilulla 100 eurolla
  7. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  8. Vaasan Oy lopettaa leipomotoiminnan Seinäjoella, Tampereella ja Kuopiossa
  9. 32 500 suomalaista sai apua ilmiöön, joka voi viedä ennenaikaisesti hautaan – "Yksinäisyys on murrettavissa"
  10. Lidlin 0,99 euron uutuusoluesta tuli kuin tulikin hitti – "Päässyt loppumaan hetkellisesti"
  11. Rahapula vai raittius syynä? Tämä käppyrä romahti 1990-luvun laman tasolle
  12. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  13. Hanneksenrinteelle nousee 20 miljoonan biopolttolaitos
  14. Käteen jää 1 200 e/kk – Yle: Matalapalkkatyö tuli Suomeen pysyvästi, jopa sadattuhannet silpputyön ja sosiaaliturvan varassa
  15. Tällainen järkäle on Kaivopuiston 350 tonnin onnettomuusnosturi – toimitusjohtaja: "Se on ollut täysin kunnossa"

Näytä lisää