Alijäämäseksiä Suomessa – pandemia näkyy petipuuhissa

toimitus

Koronan vaikutukset suomalaisten seksielämään selviävät Huippukiva.fi:n Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta.

– Kotona mököttäminen ilman virikkeitä on laskenut seksin suosiota etenkin ruuhkavuosia elävien lapsiperheellisten keskuudessa varsinkin pääkaupunkiseudulla, tutkimusjohtaja Juho Rahkonen kertoo tiedotteessa.

Ihmisten sukupuolielämään keskittynyt tutkimus toteutettiin 30.–31. maaliskuuta ja siihen osallistui 1 264 henkilöä. Tutkimuksen päätulos on se, että suomalaisten seksielämä on hiipunut koronakriisin aikana: 13 prosenttia parisuhteessa elävistä sanoo seksin vähentyneen ja 74 prosenttia määrän pysyneen ennallaan. Kun vain 7 prosenttia kertoo seksin lisääntyneen, nettotulos on koko väestön tasolla selvästi alijäämäinen, sanotaan tiedotteessa.

Alle 25-vuotiailla seksi on kuitenkin tiedotteen mukaan selvästi lisääntynyt korona-aikana. Eniten se on vähentynyt 35–49-vuotiaiden ikäryhmässä, pääkaupunkiseudulla sekä kotiäitien ja -isien keskuudessa. Myös lapsiperheissä elävillä seksi on vähentynyt, mutta niin se on vähentynyt sinkuillakin.

Tilanteesta huolimatta enemmistö suomalaisista (56 prosenttia) on melko tai erittäin tyytyväisiä seksielämäänsä, tyytymättömiä on vajaa kolmannes (30 prosenttia). Tyytyväisimpiä ovat nuoret, alle 25-vuotiaat sekä parisuhteessa olevat, kerrotaan tiedotteessa.

Tutkimusjohtaja Rahkonen sanoo, että suomalaisten seksielämän hiipuminen johtuu todennäköisesti virikkeiden uupumisesta.

– Aivot ovat tärkein sukupuolielin – jos ne eivät saa virikkeitä, ne nuutuvat. Neljän seinän sisällä tuskin monikaan pääsee ihailemaan minihameen vilahdusta tai salilla treenaavan atleetin veistoksellisia muotoja. Ei ole silmäpeliä satunnaisen ohikulkijan tai kahvilan nätin tarjoilijan kanssa. Ylipäänsä eristäytyminen laskee hormonitasoja, vetäydytään homssuiseen villasukka-aamutakkimoodiin. Siihen kun yhdistetään tartuntapelon ja taloudellisen epävarmuuden aiheuttama hämmennys, ei ihme, että elämä ja erotiikka eivät ole entisellään, Rahkonen tiivistää sanomansa tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  5. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  6. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  7. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  8. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  9. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  10. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  11. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  12. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  13. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  14. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  15. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää