Pöytätennis onnistuu keittiössäkin – koronakaranteeni on tuonut lajille uutta nostetta

Matias Helinko

Pöytätennis ei ole Suomessa massatapahtumien laji. Se ei liioin ole harjoitusolosuhteiltaan laji, joka toisi yhteen suuria harrastajaryhmiä. Kuten muussakin kotimaisessa urheilussa, myös Suomen Pöytätennisliiton hallitus on kuitenkin päättänyt, että koronavirustilanteen myötä kaikki sarja- ja kilpailutoiminta on toistaiseksi keskeytetty.

Peräseinäjoen Toiveen Pöytätenniksen puheenjohtaja Juha Julmala on havainnut, että useiden harrastusten ollessa tauolla, seuroissa ja somessa on innostuttu pöytätenniksen kotiharjoittelun eri vaihtoehdoista.

– Normaalisti tarjolla on niin paljon eri lajeja, että pöytätennistä ei välttämättä edes huomata. Toiseen aikaan verrattuna meillä on nyt sesonki. [...] Seuroissa odotetaan innolla, jos koronan aikana kotipelaaminen sytyttäisi kipinän lähteä mukaan seuran harjoituksiin, Julmala toteaa.

Pöytätenniksellä olisikin nyt Julmalan mukaan mahdollisuus tarjota kotioloihin luontevasti uutta tekemistä, sillä laji soveltuu hyvin kotioloihin. Ne, joilla pöytä jo on kotona, pystyvät innostumaan lajista uudelleen, ja ne, joilla pöytää ei ole, pystyvät keksimään luoviakin ratkaisuja lajin kokeilemiseksi.

Lajin välineitä myyvistä kaupoista löytyy erilaisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat pelaamisen ja harjoittelun esimerkiksi keittiön pöydällä. Youtubesta puolestaan löytyy laaja valikoima vinkkejä taito- ja koordinaatioharjoituksiin.

– Nyt on pöytätenniksen markkinat, ja pingiskaupat myyvät hyvin tavaraa, koska pöytätennis on parhaita kotona pelattavia lajeja. Pingiskaupoista saa verkkoja, jotka käyvät mihin vain pöytään, joten pelaaminen onnistuu vaikka keittiön pöydällä, Julmala esittää.

Hänellä itsellään on kotona normaalikokoista pienempi midikokoinen pöytä, joka on mahdollista koota esimerkiksi olohuoneeseen.

– Olohuoneessakin saa jo jonkinlaiset pelit aikaan. Verkon saa kiinni esimerkiksi keittiön pöytään. Nykyiset kiinnitysmekanismit ovat helppoja.

Kotikokeilujen Julmala toivoo johtavan varsinaisen harjoittelun pariin.

Julmala kertoo Peräseinäjoen Toiveen panostavansa jo valmiiksi matalan kynnyksen toimintaan. Lajin harrastaminen ei vaadi suuria panostuksia, ja uudet pelaajat otetaan ilolla vastaan.

Julmala kertoo itse kiertäneensä kouluissa esittelemässä lajia sekä pitäneensä kerhoja Peräseinäjoella ja lähialueella. Hän kertoo kasvaneesta kiinnostuksesta lajia kohtaan.

– Noste on tällä hetkellä ennen näkemätön. Mukaan on tullut uusia paikkakuntia, joilla ei ole ollut aikaisemmin toimintaa. Esimerkiksi Rovaniemellä on tällä hetkellä 50 uutta junioria ja saman verran aikuisia.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.