Ähtärin pandat tapasivat toisensa ensimmäisen kerran – pentuja ei ensikohtaamisen seurauksena ole tulossa

Pandojen ensimmäinen kohtaaminen meni vielä harjoittelun piikkiin. Arkistokuvassa Pyry. Pietari Tilli

toimitus

Ähtärin eläinpuiston pandatiimin kevät huipentui pandakaksikon ensikohtaamiseen, tiedottaa eläinpuisto.

Pandoilla on kiima-aika vain kerran vuodessa ja sitä päästiin todistamaan Ähtärissä nyt toista kertaa. Eläinpuiston mukaan valon määrän lisääntyminen on mitä ilmeisimmin yksi tärkeimmistä pandojen hormonitoiminnan laukaisevista tekijöistä.

Lumin käytöksessä alettiin huomata lähestyvän kiiman merkkejä maaliskuun alkupuolella, ja tällöin pandatiimi aloitti tarkan kiimanseurannan. Tarkka seuraaminen on tärkeää, sillä kiiman huippu kestää usein vain noin vuorokauden, eikä sitä kannata ohittaa - seuraava tilaisuus kun tulee eteen vasta vuoden kuluttua.

Kiimanseuranta edellyttää pandojen kohdalla varsin tarkkaa käyttäytymisen tarkkailua sekä tiheää virtsanäytteiden keruuta ja analysointia.

– Kevät paljasti muun muassa, että Lumille on ilmeisesti tyypillistä kehitellä kiimaa pitkään ja huolella. Koko pandatiimi saikin testata kärsivällisyyttään ja unenpuutteen sietokykyä ihan kunnolla: työpäivät venyivät pitkiksi ja tiimiläiset yöpyivät retkipatjoilla toimiston lattialla, eläinpuisto kertoo tiedotteessa.

Pandapariskunta pääsi kevätpäiväntasauksen tienoilla ensimmäistä kertaa yhteen. Nuoret pandat tarvitsevat usein harjoitusta osatakseen paritella, eivätkä kaikki pariskunnat sovi yhteen lainkaan. Lumin ja Pyryn ensitapaaminen meni eläinpuiston tiedotteen mukaan lähinnä kaverilliseksi painiksi, mutta seuraavilla tapaamisilla pariskunta alkoi jo saamaan jutun juonesta vähän enemmän kiinni. Nuori pariskunta ei lopulta vielä ensimmäisenä vuonna onnistunut puuhissaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  5. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  8. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  9. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  10. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  11. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  12. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  13. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  14. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  15. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää