Käykö jääkaapin ovi liiankin tiuhaan etätöissä? – Ravitsemusterapeutti antaa vinkkejä, kuinka välttää jatkuva jääkaapilla käynti, vaikka se olisi selän takana

Riina Haapala

Kuinka välttää jatkuva jääkaapilla käynti, kun jääkaappi onkin yhtäkkiä töitä tehdessä selän takana. Tätä moni koronaviruksen vuoksi etätöihin joutunut on viime aikoina miettinyt.

Terveystalon ravitsemusterapeutti Tarja Himberg sanoo, ettei jääkaappia tarvitse virittää kiinni munalukolla, vaan turhasta syömisestä ja jääkaapilla ravaamisesta pääsee eroon perusasioilla.

– Tärkeää olisi pitää kiinni säännöllisistä ruoka-ajoista samalla tavalla kuin työpaikalla, Himberg sanoo.

– Ja kun syö, niin keskittyisi nauttimaan ateriasta eikä tekisi töitä samalla. Nauttii ruoan mausta, tuoksusta ja väreistä. Aterialla kannattaa syödä monipuolisesti ja riittävästi, jotta tulee kylläiseksi eikä makeannälkä tai mielitekosyöminen ala ottaa valtaa.

Himberg muistuttaa, että kotonakin kannattaa pitää taukoja työstä. Välipalojen syöminenkin on sallittua, mutta silloin kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä syö.

– Voi pilkkoa valmiiksi hedelmiä ja vihanneksia rasiaan. Jos tulee pakottava tarve napostella, niin pikkutomaatit ja pilkotut kasvikset ovat hyviä vaihtoehtoja.

Himberg kannustaa suunnittelemaan viikon ruokalistan jo etukäteen ennen kauppaan lähtemistä. Listan voi kiinnittää vaikkapa jääkaapin oveen ja tehdä ruokia valmiiksi jo etukäteen.

Monella on kotonaan itsensä lisäksi ruokittavana myös lapsia, jotka syövät yleensä lounaansa koulussa tai päiväkodissa. Himberg kannustaa ottamaan koko perheen mukaan ruokien suunnitteluun ja valmistamiseen.

– Jokainen saa vaikka yhden lempiruoan mukaan. Se sitouttaa ihan eri tavalla, Himberg vinkkaa.

Ruokaa kannattaa myös valmistaa yhdessä.

– Lapsetkin ovat mielellään mukana, jos he saavat pilkkoa tai hämmentää. Yhtenä päivänä voi vaikka käyttää muutaman tunnin siihen, että valmistellaan useampia ruokia.

Himberg näkee tämän tilaisuutena ottaa jopa uusia rutiineja käyttöön.

– Nyt jos milloinkaan perheillä on jopa enemmän aikaa, kun ei ole sitä harrastusrumbaa. Nyt jos tekee ruokalistoja, sitä voi hyödyntää myöhemminkin.

Himberg myös muistuttaa, että pakastealtaasta löytyy hyviä vaihtoehtoja arjen ruokahuollon helpottamiseksi.

– Pakastealtaan vihannesvalikoima kannattaa myös muistaa hyödyntää. Niissä on laatu ja hinta kohdillaan.

Myös valmisruokia tai puolivalmisteita kuten kasvis- ja kalapyöryköitä ja pinaattilettuja voi käyttää, mutta silloin kannattaa täydentää ateriaa kasviksilla, täysjyväviljalla ja lisäproteiinin lähteeksi sopivat vaikka raejuusto tai kananmuna.

Mitään ylimääräistä stressiä ruokahuollosta ei kuitenkaan kannata ottaa.

– Keep it simple. Lapset tykkäävät selkeistä asioista myös ruoassa. Tekee perusruokia: keittoja, pataruokia ja kiusauksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu