Kauppojen pärskesuojista tuli hetkessä uusi normaali – kuten kassajonojen turvavälimerkinnöistäkin

Jukka Hämäläinen

Kauppaliikkeet ovat ryhtyneet asentamaan myymälöidensä kassoille pisaratartunnoillta suojaavia pleksejä. Niiden avulla halutaan suojella sekä työntekijöiden että asiakkaiden terveyttä.

Lidleissä ensimmäiset suojat asennettiin tällä viikolla. Kaikkiin myymälöihin suojat on asennettu muutaman viikon sisällä.

– Haluamme, että myymälöissämme on mahdollisimman turvallista asioida ja käydä töissä, sanoo Lidlin myynnin osastopäällikkö Akseli Mäkisalo

– Työntekijämme ovat koronaepidemian eturintamassa. He tekevät korvaamattoman arvokasta työtä, ja teemme kaikkemme, että sitä työtä voi tehdä turvallisin mielin, Mäkisalo toteaa.

Myös HOK-Elanto kertoo asentavansa parhaillaan kaikkiin päivittäistavarakauppoihinsa suojapleksit kassoille. Niiden lisäksi lattioihin tulee teippaukset, jotka auttavat turvallisen etäisyyden pitämisessä.

Kauppojen ostoskärryt ja -korit ovat usein likaisia. HOK-Elannon vastuullisuuspäällikön Satu Kattilamäen mukaan kärryt ja korit pestään kokonaan muutaman kerran vuodessa – ulkona säilytettäviä kärryjä useammin kuin sisällä olevia koreja.

– Tällä hetkellä panostetaan kahvaosiin, johon käsi koskee. Siivousliike puhdistaa ne vähintään kerran päivässä ja henkilökunta mahdollisuuksien mukaan täydentää.

K-ryhmässäkin pleksien asennus on jo käynnissä.

– Pleksit ovat henkilökunnan suojaamisessa yksi ratkaisu, jota edistetään parhaillaan, K-ryhmän turvallisuuspäällikkö Petri Käyhkö kertoo.

– Pleksejä on käytössä jo monissa K-ruokakaupoissa, ja asennuksia tehdään kiihtyvällä tahdilla koko 1 200 kaupan verkostossamme.

Myös Tokmanni ottaa käyttöön kassoillaan pisarasuojia ja kaukaloita käteisen rahan käsittelyyn. Lattiaan asennetaan turvaetäisyydestä muistuttavia tarroja kahden metrin välein.

Pleksilaseja on ilmestynyt myös apteekkeihin.

– Pärskesuojia on asennettu jo monin paikoin. Tässä ovat auttaneet pikavauhtia kalustetoimittajat, proviisori Elina Aaltonen Apteekkariliitosta kertoo.

Liitossa on laadittu koronaepidemian varautumissuunnitelma, joka toimii ideapankkina apteekeille.

– Kukin apteekkari valitsee siitä omaan apteekkiinsa sopivat keinot. Joka apteekissa tehdään kaikki mahdolliset toimet, ettei virus tarttuisi asiakkaista toisiin eikä henkilöstöön.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää