Kurikan vapaa-aikatoimi ei jäänyt toimettomaksi, vaikka palvelut ovat kiinni – satutunnit, liikuntatuokiot ja musiikkiesitykset siirtyvät verkkoon

Kirjastolivessä aiotaan järjestää muun muassa satutunteja. Sirpa Repo

toimitus

Valtioneuvoston linjauksen mukaan kuntien kulttuuritalot, kirjastot, harrastus-, liikunta- ja nuorisotilat ovat suljettuina huhtikuun puoliväliin asti.

Tästä huolimatta Kurikan kaupungin vapaa-aikatoimen henkilöstö ei ole jäänyt toimettomaksi vaan se on keksinyt uusia tapoja toteuttaa palveluitaan.

Kurikan kaupungin vapaa-aikatoimi on kuvannut torstaista lähtien Kurikan pääkirjaston YouTube-kanavalle videoita ja livelähetyksiä. Jatkossa lähetyspäiviä on tarkoitus olla viikossa kolme: maanantai, keskiviikko ja perjantai.

Mukana toiminnassa on sekä kirjaston että liikunta-, kulttuuri- ja nuorisotoimen henkilökuntaa.

Livelähetyksiin on tarkoitus tuottaa mahdollisimman monipuolista sisältöä eri ikäryhmille. Ohjelmassa on muun muassa satutunteja, lasten, nuorten ja aikuisten kirjavinkkauksia, eri laitteiden ja verkkopalveluiden käytön opastuksia, tee se itse -askarteluvinkkejä, liikuntatuokioita, vierailuja ja haastatteluja sekä musiikkiesityksiä. Katselijoilta otetaan myös vastaan vinkkejä siitä, millaista sisältöä he toivoisivat.

– Ajatus kirjastoliven tekemiseen lähti siitä, että nyt kun kaikki paikat ovat kiinni ja kotona pysymistä suositellaan, haluamme kuitenkin palvella ihmisiä niin hyvin kuin se vain näissä poikkeusoloissa on mahdollista, kirjastotoimenjohtaja ja vapaa-aikatoimen päällikkö Johanna Silander kertoo Kurikan kaupungin tiedotteessa.

– Onneksi meillä on osaavaa ja kekseliästä henkilökuntaa ja yhteistyö kirjaston ja koko vapaa-aikapuolen kanssa toimii. Kaikki ovat lähteneet suunnitteluun innolla mukaan, ja tarkoituksena on, että kirjastolive jäisi osaksi toimintaa myös sen jälkeen, kun nämä poikkeusolot vihdoin loppuvat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää