Talvirengaskäytännöt uusiksi – Liikenneturvalta viisi vinkkiä renkaanvaihtoon

toimitus

Kuluva kevät on viimeinen ennen siirtymistä uuteen tieliikennelakiin, joka tuo muutoksia myös rengasasioihin, tiedottaa Liikenneturva. Vielä voimassaolevan tieliikennelain mukaan talvirenkaiden käyttöpakko päättyi helmikuun lopussa ja nastallisia talvirenkaita saa käyttää toisen pääsiäispäivän jälkeiseen maanantaihin – tänä vuonna 20. huhtikuuta – ja myöhempäänkin, mikäli keli sitä edellyttää. Kesärenkaiden vaihto lienee kuitenkin ajankohtaista suuressa osassa maata jo ennen pääsiäistä.

– Etelässä kunnon talvea ei oikeastaan ole tullutkaan, mutta olosuhteet voivat muuttua pohjoista kohti mentäessä ja vaihdella vielä matkan aikanakin esimerkiksi vuorokaudenajan mukaan. Kannattaa mieluummin pelata varman päälle kuin vaihtaa kesärenkaisiin liian hätäisesti, ohjeistaa tiedotteessa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara

1. kesäkuuta voimaantulevassa tieliikennelaissa siirrytään renkaiden osalta kohti keli- ja tilannekohtaista harkintaa tiukkojen päivämäärien sijaan. Nykylaissa talvirengaspakko kesti joulukuusta helmikuuhun, uudessa laissa talvirenkaita tulee käyttää sään tai kelin sitä edellyttäessä marraskuusta maaliskuuhun.

Renkaanvaihdon voi antaa ammattilaisten käsiin, mutta varsinkin jos operaation tekee itse, on kiinnitettävä erityistä huomiota renkaiden kuntoon. Huonokuntoiset renkaat kannattaa suosiolla vaihtaa uusiin kumeihin.

– Ei kannata ajatella, että jospa näillä niukin naukin pärjäisi vielä tämän kesän. Renkaat ovat turvallisuuden kannalta yksi tärkeimmistä asioista autossa. Koko ajoneuvon hallinta riippuu niiden pitävyydestä. Renkaiden kunnon lisäksi vaihdon yhteydessä on tarkistettava rengaspaineet, ja niitä kannattaa seurata tasaisin väliajoin läpi vuoden, kannustaa Elovaara.

Renkaiden suorituskyky esimerkiksi märällä tienpinnalla heikkenee jo selvästi ennen kuin lain vähimmäisvaatimus (kesärenkailla 1,6 mm) urasyvyydessä on saavutettu.

Liikenneturva antaa viisi vinkkiä onnistuneeseen renkaanvaihtoon:

Ajoita renkaanvaihto kelien mukaan sekä mieti, missä ja milloin ajat – kevään vaihtelevat kelit voivat aiheuttaa ikäviä yllätyksiä.

Tarkista renkaiden kunto ja urasyvyydet sekä hanki tarvittaessa uudet kumit alle.

Tarkista rengaspaineet sekä vaihdon yhteydessä että säännöllisesti sen jälkeen. Oikeat arvot rengaspaineille selviävät auton ohjekirjasta.

Nosta auto kunnon tunkilla ja oikeasta kohdasta. Nostokohdan voi tarkistaa auton ohjekirjasta.

Jälkikiristä renkaiden pultit vielä 50–100 kilometrin ajon jälkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää