Korona sulkee nyt kokonaisen ravintolaketjun – HOK-Elanto laittaa kiinni kaikki ravintolansa, näin 800 työntekijälle käy

HOK-Elanto sulkee koronan takia ensi maanantaihin mennessä kaikki 82 ravintolaansa toistaiseksi. HOK-Elanto

toimitus

HOK-Elanto sulkee kaikki 82 ravintolaansa toistaiseksi maanantaihin 23. maaliskuuta mennessä. Ravintoloiden henkilökunta siirtyy varmistamaan ruokahuoltoa konsernin lähes 200 kaupan ja myyntipisteen toimipaikkaan. Konserni tiedotti asiasta keskiviikkona.

– Osuuskaupan perustehtävänä on tarjota asiakasomistajilleen etuja ja palveluita. Tässä täysin poikkeuksellisessa tilanteessa katsoimme, että toteutamme tuota tehtävää parhaiten varmistamalla asiakkaiden perustarpeen eli kotitalouksien ruokahuollon, toteaa HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen tiedotteessa.

HOK-Elannon marketkaupan ketjut eli Prismat, S-marketit, Alepat, Food Market Herkut sekä ruoan verkkokaupan palvelut pystyvät työllistämään ravintoloiden noin 800 työntekijää erilaisiin kaupan alan tehtäviin.

Ruoan kysyntä on siirtynyt koronaepidemian myötä lähes täysin ravintoloista koteihin. Myös ruoan verkkokauppa kasvaa voimakkaasti.

– Lisääntyneeseen työpaineeseen tarvitaan lisää henkilökuntaa, jotta varmistamme henkilökunnan jaksamisen, Liimatainen jatkaa.

Kahviloiden ja ravintoloiden aukioloa on rajoitettu tai kielletty useissa Euroopan maissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää