Elintärkeät merikuljetukset pitävät laivaliikenteen Helsingin ja Tallinnan välillä lähes normaalina, vaikka Viro sulkee rajansa

Thea Ekholm

Suomen varustamoiden julkaiseman lehdistötiedotteen mukaan Suomen tuonnista ja viennistä lähes 90 prosenttia kulkee meritse. Näin ollen laivaliikenteen jatkuvuuden turvaaminen on välttämätöntä yhteiskunnan toimivuuden kannalta.

– Suomalaiset matkustajalaivat toimivat merkittävänä osana huoltovarmuuden turvaajina muun rahtiliikenteen ohella. Moni laivamatkustaja ei tule ajatelleeksi, että matkustaja-aluksilla tuodaan valtaosa päivittäistavaroista meidän kauppoihin, Suomen Varustamoiden toimitusjohtaja Tiina Tuurnala sanoo.

Merikuljetukset ovat Suomen yhteiskunnan toimivuuden kannalta elintärkeitä. Mikäli tavarakuljetukset pysähtyvät, pysähtyvät myös yhteiskunnan elintärkeät toiminnot.

– Tavarakuljetukset ovat yhteiskunnan verisuonisto – jos tavara ei liiku, pysähtyvät vähitellen muutkin toiminnot. Nyt on huolehdittava siitä, että yhteiskunnan pyörät pyörivät ja kaupassa riittää ruokaa ja apteekissa lääkkeitä, Tuurnala lisää.

Varustamoiden yhteistyö viranomaisten ja huoltovarmuusorganisaation kanssa on tiivistä, jotta merikuljetusten toimivuus ja jatkuvuus pystytään ylläpitämään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää