Nuoret liikkuvat vain vähän – "Tilanne on kaksijakoinen"

Kuvituskuva. Arkisto/ Sirpa Repo

Klaus Nurmi

Noin kolmannes peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaista sekä lukion ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista harrasti viime vuonna vapaa-ajalla liikuntaa korkeintaan tunnin viikossa.

Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevilla vastaava osuus oli 43 prosenttia.

Tiedot perustuvat viime vuoden kevään Kouluterveyskyselyyn.

Noin joka viides 8.- ja 9.- luokkalaisista liikkui vähintään tunnin päivässä siten, että se hengästytti ja nosti sykettä.

Lukion ja ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoista vastaavasti liikkui päivittäin 15 prosenttia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkijan Heini Wennmanin mukaan liikunnassa tilanne on kaksijakoinen.

– Toisaalta vähintään tunnin päivässä liikkuvien osuus on pysynyt samana tai jopa hieman kasvanut, toisaalta vain vähän vapaa-ajan liikuntaa harrastavien osuus on kasvanut, Wennman sanoo THL:n tiedotteessa.

Joka kymmenes nuori kertoi Kouluterveyskyselyssä, ettei usein ollut syönyt tai nukkunut netin takia.

Kyselyn mukaan lähes kolmannes 8.- ja 9. -luokkalaisista ja noin neljännes lukion tai ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoista on yrittänyt viettää vähemmän aikaa netissä, mutta ei ole onnistunut siinä.

Nuorten pelaaminen on yleistä. Pojista noin joka toinen ja tytöistä noin joka viides harrasti päivittäin pelaamista mobiililaitteilla tai tietokoneella.

Tyttöjen ohjattu tai omatoiminen taiteen tai kulttuurin harrastaminen viikottain oli yleisempää kuin pojilla kaikilla kyselyssä mukana olleilla kouluasteilla.

Peruskoulun 8.- ja 9.- luokkalaiset ja lukiolaiset harrastivat useammin taidetta tai kulttuuria kuin ammatillista oppilaitosta käyvät nuoret. Yleisintä harrastaminen oli tytöillä peruskoulussa, 44 prosenttia, ja lukiossa, 42 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu