Verkko-ostamisesta ja lennoista kertyi eniten valitettavaa – Snoop Doggin peruuntunut keikka vei sovittelut poikkeuksellisesti Romaniaan

Klaus Nurmi

Lennot ja verkko-ostaminen olivat yleisimmät valituksen aiheet, joista otettiin yhteyttä Euroopan kuluttajakeskukseen viime vuonna.

Kuluttajakeskuksen Suomen toimipisteeseen tuli 3 160 yhteydenottoa, joista noin puolet puhelimitse ja puolet sähköpostin ja verkon kautta.

Suurin osa yhteydenotoista koski etenkin verkko-ostamista, esimerkiksi verkko-ostosten peruuttamisoikeutta ja viallista tai toimittamatonta tuotetta.

Lisäksi matkustajan oikeudet lentojen viivästyksissä ja peruutuksissa olivat yleinen aihe.

Eniten yhteydenottoja tuli naapurimaiden yrityksistä, eli saksalaisista, ruotsalaisista, norjalaisista ja virolaisista yrityksistä.

Kuluttajakeskuksen mukaan Ruotsin ja Saksan kohdalla esiin nousevat autokaupat ja Virossa tilausansat.

Valituksia soviteltaviksi Suomen Euroopan kuluttajakeskus jakoi viime vuonna eniten poikkeuksellisesti Romaniaan, 138 kappaletta. Yleensä romanialaisista yrityksistä tulee käsittelyyn hyvin vähän valituksia.

Romanian piikki johtui Snoop Doggin viime heinäkuussa Helsinkiin suunnitellun konsertin peruuntumisesta, jonka järjestäjä oli romanialainen Phoenix Entertainment Agency SRL.

Valitukset koskivat sitä, että lipun ostaneet eivät saaneet rahojaan takaisin yritykseltä.

Kuluttajakeskus siirsi valitukset sovitteluun Romanian toimipisteeseen, joka yritti paikallisen kuluttajaviranomaisen kanssa tavoittaa Phoenix Entertainmentin edustajia tuloksetta. Tämän vuoksi asian tutkinta siirtyi Romanian poliisille.

Luottokortilla lippunsa maksaneet saivat rahojaan pääosin takaisin luottoyhtiönsä kautta. Osa ostajista odottaa kuitenkin yhä poliisitutkinnan tulosta, kuluttajakeskus tiedottaa.

Suomen toimipiste sai muilta Euroopan kuluttajakeskuksen toimipisteiltä yhteensä 57 valitusta sovitteluun koskien suomalaisia yrityksiä.

Selkeästi eniten valituksia tuli matkustamisesta ja etenkin lentomatkustamisesta, jota koski puolet Suomeen soviteltaviksi tulleista tapauksista.

Kaikkiaan 30:ssa maassa toimiva Euroopan kuluttajakeskusten verkosto ECC-Net sai viime vuonna kuluttajilta yli 120 000 yhteydenottoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  5. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  8. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  9. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  10. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  11. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  12. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  13. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  14. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  15. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  2. Seinäjoen kasvu jatkuu - väkiluku ylitti heinäkuussa 63 000 asukkaan rajan
  3. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  4. Ihmisen ei tarvitse juoda 2–3 litraa vettä päivässä – Lääkärit teilaavat HS:ssa muotihokeman: "Sen hyödystä ei ole mitään näyttöä"
  5. Rakennusliitto epäilee virhettä Kaivopuiston benjitornin käytössä: "Jonkun olisi pitänyt päivän päätteeksi laittaa puomi sisään"
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Rahapula vai raittius syynä? Tämä käppyrä romahti 1990-luvun laman tasolle
  8. Vaasan Oy lopettaa leipomotoiminnan Seinäjoella, Tampereella ja Kuopiossa
  9. 32 500 suomalaista sai apua ilmiöön, joka voi viedä ennenaikaisesti hautaan – "Yksinäisyys on murrettavissa"
  10. Hanneksenrinteelle nousee 20 miljoonan biopolttolaitos
  11. Lidlin 0,99 euron uutuusoluesta tuli kuin tulikin hitti – "Päässyt loppumaan hetkellisesti"
  12. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  13. Tässä on uusi äitiyspakkaus: Mukana toivebody – laatuun kiinnitetty entistä enemmän huomiota
  14. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  15. Nostot, panot, saldot... – HS: Tätä kaikkea Kela, verottaja ja ulosottomies pääsevät pian kurkkimaan suomalaisten pankkitileiltä

Näytä lisää