Jalankulkijoita kuoli liikenteessä ennätyksellisen vähän viime vuonna

toimitus

Viime vuonna tapahtui 220 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta, joissa kuoli 237 henkilöä.

Liikenteessä kuolleiden jalankulkijoiden määrä oli tutkintahistorian pienin, tiedottaa Onnettomuustietoinstituutti (OTI).

Jalankulkijoita kuoli liikenneonnettomuuksissa viime vuonna yhteensä 12, mikä on kymmenen vähemmän kuin edeltävänä vuonna ja vähiten koko liikenneonnettomuuksien tutkintahistorian aikana.

Polkupyöräilijöitä menehtyi yhteensä 27, kahdeksan enemmän edellisvuoteen nähden.

– Yksittäisen vuoden tilastoista ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta jalankulkuonnettomuuksien määrä on laskenut tasaisesti jo useiden vuosien ajan, toteaa tiedotteessa OTIn liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari

Parkkari arvioi myönteisen kehityksen taustalla oleva muun muassa ajonopeuksien laskeminen taajamissa.

– Valitettavasti polkupyöräilyonnettomuudet eivät ole vähentyneet samaan tapaan. Lisää toimenpiteitä esimerkiksi infran kehittämiseksi tarvitaan.

Tyypillisimmät onnettomuudet viime vuonna olivat tieltä suistumisia, yhteensä 70 onnettomuutta. Suistumisista suurin osa tapahtui pienemmillä teillä eli seutu- ja yhdysteillä.

Kohtaamisonnettomuuksia eli nokkakolareita tapahtui lähes yhtä paljon, kaikkiaan 68. Suistumisonnettomuuksista poiketen kohtaamisonnettomuudet painottuivat valta- ja kantateille.

Tieltä suistumiset ja nokkakolarit ovat yleisimpiä kuolemaan johtaneita onnettomuuksia.

Kuolemaan johtaneiden liikenneonnettomuuksien taustalla on yleensä useita riskitekijöitä, selviää OTIn valmistuneista onnettomuustutkinnoista vuodelta 2018.

Viime vuoden luvut ovat vielä ennakkotietoja.

Vuonna 2018 tapahtui 224 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta, joista moottoriajoneuvo-onnettomuuksia oli 183 ja jalankulkijan tai pyöräilijän kuolemaan johtaneita onnettomuuksia 41.

Suurimmassa osassa eli 73 prosentissa kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista taustalla vaikutti jokin kuljettajan tilaan liittyvä riski, esimerkiksi päihteiden käyttö, sairaus tai väsymys.

– Kuolonkolarien taustalla on tyypillisesti useita eri riskitekijöitä samaan aikaan, kuten päihteiden vaikutuksen alaisena ajamista, ylinopeutta ja turvalaitteiden käytön laiminlyöntiä, OTIn liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola selittää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää