Seinäjokelainen driftingin Euroopan mestari lähtee luottavaisena uuteen kauteen – ”Nyt jos koskaan on hölläilyt hölläilty”

HENKILÖ Driftingin Suomen- ja Euroopan mestari lähtee päättäväisenä puolustamaan titteleitään.

–Nyt jos koskaan on hölläilyt hölläilty, sanoo seinäjokelainen drifting-kuljettaja Juha Pöytälaakso (29) pian alkavien Suomen- ja Euroopan sarjan alla.

Ei mies tosin tunnusta, että olisi aiemminkaan tullut hölläiltyä. Uuteen kauteen tulee aina lähdettyä päättäväisenä siitä, että nyt loppuvat viimeisetkin varmistelut. Pöytälaakso voitti viime kaudella driftingin Euroopan- ja Suomen mestaruuden.

–Rajusti lähdetään hyökkäämään. Euroopan sarja ei ole mikään läpihuutojuttu, siellä kaikki kuskit ovat huippuja.

Pöytälaakso ei osaa tarkkaan sanoa, mikä aikoinaan veti juuri driftingin pariin. Autourheilun hän aloitti jo alle kouluikäisenä, kun istahti karting-auton penkille.

–Meidän perheessä on aina bensa haissut, kaikki ovat ajaneet rallia.

Ensimmäinen kerta drifting-radalla kolahti heti. Kyseessä on näyttävä autourheilulaji, jossa takavetoisia autoja kuljetetaan radalla sivuluisussa mahdollisimman suurella nopeudella. Nopeus ja tuomariston arvio kuljettajan suorituksesta ratkaisevat paremmuuden.

Pöytälaakson Power2Drift Team on seitsemän kaveruksen porukka. Tälle kaudelle tiimi saa myös naisvahvistusta, kun laihialainen kuljettaja Krisse Aalto liittyy tiimiin. Aalto haastaa ainoana naisena mieskuljettajat SM-sarjassa.

Vaikka tiimin tekeminen on jo lähes ammattimaisella tasolla, Pöytälaakso ajaa päivätyönsä ohella. Auton rakentaminen ja kisamatkat vievät periaatteessa kaiken vapaa-ajan. Muutaman vuoden hän on miettinyt, että jäisiköhän meneillään oleva kausi viimeiseksi. Ei ole jäänyt.

–Niin kivaa kuin tämä onkin, on se välillä haastavaa ja raastavaa, kun on perhettä ja lapset kasvavat kovaa vauhtia.

Ajoharjoittelu jää pitkälti kisapäiville. Pöytälaakso toteaa, että ei ajotaito mihinkään talven aikana katoa. Pariajoon hän haluaisi paremmat treenimahdollisuudet.

–Suomessa on niin vähän kuljettajia, että pystyisi kunnolla harjoittelemaan. Treenata pitäisi, että saisi paremman tatsin ja pitäisi vain uskaltaa mennä aggressiivisemmin.

Driftingin pariajossa kaksi autoa ajavat radalla yhtä aikaa, kylki kyljessä. Pöytälaakso sanoo, että tarkoitus on ajaa niin lähellä, että maalipintakin saa ottaa osumaa.

Vaikka kyseessä on kovavauhtinen laji, Pöytälaakso kertoo säästyneensä sen kummemmilta onnettomuuksilta. Ulosajot ja kolarit ovat kuitenkin osa autourheilua.

Power2Drift Teamin kausi alkaa SM-sarjan ensimmäisestä osakilpailusta Artukaisista 12.5. ja jatkuu Seinäjoella EPUA Driftingissä 26.5.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat